Arctix Tamok: Sorel on vapaalaskuskenekenkä
Arttu Muukkonen, teksti ja kuvat
Sorel Caribou on klassikkovalinta.
JENKKILÄISEN Sorelin talvisaapikkaita näkee paljon vapaalaskijoiden jaloissa. Jostain syystä varsinkin pohjoisen kävijät ja randoiluun taipuvaiset ihmiset vaikuttavat innostuneen niistä. Esimerkiksi Tamokissa melkein joka toisella on jalassaan S:t.
Tosin kuluvana talvena myös kaupungeissa on omaksuttu vapaalaskijoiden hiljaista tietoa. Huhujen mukaan esimerkiksi Helsingin Stockalla on myyty joulusta asti eioota.
Pidin aiemmin Sorelia vähän hölmönä kenkävalintana. Niitä ei kehtaa oikein julkisilla paikoilla käyttää, ne vievät yhtä paljon tilaa kuin monot, enkä oikein ymmärtänyt, miksei tavallinen vaelluskenkä aja samaa asiaa - tosin vaelluskengät ovat huomattavasti monikäyttöisemmät.
Vaikka ne näyttävät laskuhommissa ja vuoren juurella ihan hyvältä, ei skenekengässä ole järkeä, jos ei vietä viittä kuukautta vuodesta perusleirissä. Lisäksi kengät ovat kohtuullisen hintavat, tavan mallit maksavat 150-200 euroa.
Onneksi takinkääntö on sallittua. Ensimmäisen kerran ymmärsin Sorelien hyödyt, kun päädyin pari vuotta sitten neitsytmatkalleni Tamokiin. Yllättäen lähes kaikilla siellä oli patsastelukenkinä nuo möhkäleet. Itse steppailin tennarit jalassa siellä jään, sohjon ja vesilammikoiden keskellä. Tuli vähän tyhmä olo, kun kengät olivat koko ajan märät, ja pakkasella tuli kylmä.
TÄNÄ talvena kyllästyin tennareissa hytisemiseen, ja ostin talvikengät. Sorelin Caribou-malli oli valinta, koska, noh, olin nähnyt juuri sitä mallia muidenkin käyttävän.
Koin valaistumisen. Sorelit ovat ennen kaikkea lämpimät ja kestävät kengät. Jalanlämmitin koostuu erillisestä sisäkengästä ja ulkokengästä. Sisäkenkä on jotakin teknistä eristettä, ja yläosassa on karvareunus. Jos on hätä, voi pelkkää sisäkenkääkin käyttää sekä terassilla että sisätiloissa sandaalin sijaan.
Ulkokenkä on yhdistelmä nahkaista yläosaa ja luonnonkumista alaosaa. Kenkä on vesitiivis. Pohjassa on reilu kuviointi jäisiä kulkureittejä varten. Tosin täytyy sanoa, etteivät nuo pohjat mitkään kitkarenkaat ole, vaan talven aikana olen liukastellut Sorelien kanssa useammankin kerran.
Korkea varsi toimii lumisten katujen ohella myös talvisissa kuvaustouhuissa. Enää sukat eivät kostu lumesta, eikä askeliaan tarvitse juurikaan varoa.
Ehkäpä parasta kengissä on niiden laatu. Näytin kenkiä tutulle suutarille, joka ihasteli ompelujälkeä. Paksulla langalla ja reilulla välillä tikatut saumat on luotu kestämään, sanoi hän. Monella tutulla Sorelit ovat kestäneet yli kymmenen vuotta ja ovat edelleen käytössä, joten ennuste vaikuttaa hyvältä.
Liukkauden ohella Sorelit ovat kuumat. Pakkasella se on erittäin jees, mutta suojasäällä jalat hikoavat reilusti. Sisäkenkä on samanlainen kuin laskumonoissa, eli sitä on hyvä välillä kuivattaa. Kostean kengän laittaminen jalkaan ei kuulu mieluisimpiin elämyksiini.
Kaiken kaikkiaan olen ollut kenkiin tyytyväinen. Ja tärkeintä on tietysti kokonaisuus: kun vetäisee Sorelit kuorihousujen lahkeen päälle, heittää untuvatakin niskaan ja Sauna-pipon takaraivolle, alkaa lookki muistuttaa kunnon riiraideria.
Lisätietojawww.sorel.com/caribouKirjoittaja osti kengät omalla rahalla. Ilmaisetkin kelpaavat.
Huomionarvoista myös, että
Huomionarvoista myös, että aika moni 80-90 lukujen taitteessa lautailun aloittanut aloitti harrastuksen käyttämällä Soreleita laskukenkinä. Those were the days...
Oho, sekin vielä! Aika kova.
Oho, sekin vielä! Aika kova. Ja näyttäs et noilla kengillä voi hiihdellä umpihankihiihtoa myös vaellussuksilla, mutta onko kellään faktatietoa asiasta?
Sorelit kvat. Tänä talvena
Sorelit kvat. Tänä talvena eka kerta vuosiin kun ei viettäny koko talvea perusleirissä, mutta eka jolloin S:t jalassa, vaikka niiden perään perusleiritalvina monta vuotta jo haikailtu. Tsadin loskassa tarpoessa ne jollain oudolla tavalla muistuttaa paikoista joissa asiat on paremmin ja sielu lepää....
Omat Sorelit eivät ole
Omat Sorelit eivät ole Caribout, vaan ulkopuolelta pehmeää mokkanahkaa ja sisältä lampaanvillaa olevat Pakuat. Kengät ovat olleet nyt melkein kolme talvea lokakuusta toukokuuhun aktiivikäytössä täällä pohjoisessa. Ulkopuolella ei näy mitään kulumaa, mutta sisälle on kantapään kohdalle tullut kuoppa. Lesti on kengissä sen verran leveä, että oma kantapää pääsee heilumaaan kengän sisällä. Ensi talvena hankin pohjalliset kenkiin, niin eiköhän ne vielä yhden talven mene. Varpaita ei ole palellut ja vartta kengistä löytyy sen verran, ettei lumi aivan heti pääse palelluttamaan nilkkoja. Pakuat menee paremmin (ja tyylikkäämmin) myös kaupunkioloissa, kuin nuo Caribout, mutta ovat ainakin yhtä lämpimät. Voin suositella.
Eli tuo kymmenen vuotta samoilla kengillä ei ole liioittalua, varsinkaan jos kenkiä käyttää viikon tai pari vuodessa.
Itse ostin ekat Sorel
Itse ostin ekat Sorel Caribout nimenomaan lautailukäyttöön 80-luvun lopussa. Veljelläni oli vähän pienempi jalka, joten sai tungettua alppimonon sisäkengän näiden samojen Sorellien ulkokenkään. Ne olikin jo todella tukevat lautamonot!
Sittemmin käyttelin kenkiä ihan normi käytössä lähes 20v. Ja ostin uudet vasta muutama vuosi sitten! Hyvät on!
Kirjoita uusi kommentti