Kaapin ovet ovat avoinna kaikille
Arttu Muukkonen, teksti ja kuvat
Bar Kaappi Ylläs viime vappuaattona.
MITÄ seuraa siitä, kun pohjoisen juroon mielenmaisemaan tupsahtaa baari, jonka nimi on Kaappi, sisustus sinikeltaisen ruotsalaista ja iltapäivälehdessä on kerrottu, että Lappiin tulee homobaari?
Hieman kyräilyä joiltakin, mutta pääosin positiivista vastaanottoa, kertoo Bar Kaappi Ylläksen ravintolapäällikkö Heidi Seikkula.
- Aluksi jotkut kävivät pyörähtämässä ovensuussa ja poistuivat nopeasti, mutta pienellä kannustuksella ja houkuttelulla ihmiset ovat tajunneet, ettei täällä käyminen leimaa ketään miksikään, paitsi ehkä rennoksi ja välittömäksi, Seikkula naurahtaa.
ISO-YLLÄKSEN puolelle Kotipizzan viereen vuosi sitten avattua ”paaria” pyörittävät laskuihmiset. Ravintolapäällikkö on tuttu näky lähituntureiden ja Norjan randoreiteillä. Yksi omistajista,
Jari Ikkelä, taas hiihtelee talvisin lähes yhtä paljon Alpeilla ja Lyngenissä kuin Ylläksellä.
Kaappi oli myös ensimmäisiä projekteja suomalaisissa hiihtokeskuksissa, jossa käytettiin sosiaalista mediaa apuna alusta asti. Ravintolasta haluttiin tehdä asiakkaidensa näköinen paikka. Ennen kuin baarista löytyi muuta kuin ilmastointilaite, oli Fb-ryhmässä nimeltä ”Mukava baari Ylläkselle” jo kyselty, millaisia juomia, palveluita ja musiikkia ihmiset baariin haluaisivat.
Pian mukaan tulivat myös viittaukset homobaariin. Sisustuksen sinikeltaiset sohvat saivat aikaan vitsailua ja kyselyitä baarin luonteesta, ja lisää vettä myllyyn kauhoi Ilta-Sanomissa julkaistu artikkeli.
- Jutussa oli tarkoitus kertoa siitä, miten käytimme sosiaalista mediaa hyväksemme selvittääksemme mieltymyksiä, mutta kiitos Ikkelän antamien kommenttien, juttu kääntyi jotenkin vihjailevaksi. Noh, pidimme sitten tarinasta kiinni, emmekä alkaneet selitellä mitään. Ja saahan meille kaikki tulla, ei täällä kysellä.
"KAIKKI" vaikuttavat myös tulevan. Sinikeltaisilla sohvilla näkyy värikkäiden laskuvaatteiden seassa myös kelkkailijoiden tummasävyisiä ajohaalareita ja tavallisten tallaajien farkkuja.
Televisiossa pyörivät vapaalaskuleffat luovat osansa tunnelmasta, samoin seinille ripustetut koristeet. Seinille on kerätty suksia, laskukuvia ja muuta rinne-elämään kuuluvaa välineistöä.
-
Hulmin Ismo toi meille juuri
Seth Morrisonin kuvan nimmareilla, mistä kiitokset! Mutta ehkä merkittävin lahjoitus oli silti
Skipe Oivon tänne säilytettäväksi tuodut erikoissukset, joita valmistettiin Shane McConkeyn muistoksi vain rajoitettu erä.
Oivon innoittamana baarissa tarjoillaan eurooppalaisen juomakulttuurin helmeä, eli Pastiksesta tehtyjä juomia. Käyttäjäkokemusten perusteella tehokkain on niin sanottu Superpastis. Siinä pastista lantrataan vodkalla. Myös juoma nimeltä Skipe, eli Pastis vedellä, on suosittu.
- Pastiksen maahantuojakin on ollut hieman yllättynyt menekistä, Seikkula naurahtaa.
Seinällä roikkuu myös
Tero Revon ottama kuva ruotsalaisesta maailman hurjimpiin äärilaskijoihin kuuluvasta
Andreas Franssonista. Ruotsalaisherra on tuttu näky kylillä, sillä hänellä on mökki Ylläksellä.
- Kaikkien tavaroiden pitää liittyä jollakin tavalla baariin tai ihmisiin, jotka täällä ovat käyneet.
Löytyypä baarin edessä Napapiirin sankareista tuttu TIS-51 –rekkarilla varustettu Sierra, joka ostettiin Kaapin viralliseksi autoksi. Sierra saattaa tulla tutuksi keväällä myös eteläisemmissä laskukohteissa, sillä Ikkelän on huhuttu ajavan kyseisellä ajopelillä Chamonix´hin asti.
KAAPISSA pidetään yllä Alppien tunnelmaa myös poikkeuksellisella periaatteella suomalaisiin baareihin verrattuna: paidattomuus ei ole pahe, eikä välttämättä yön pimeinä tunteina laskuhousujen katoamistakaan katsota pahalla. Viaton hauskanpito sallitaan kuin Verbierin Pub Mont Fortissa konsanaan.
- Pääasiassa jengi ottaa tietenkin lungisti, mutta saahan sitä suorittaa, kunhan paikkoja ei hirveästi hajoteta.
Oma lukunsa on myös baarin oma maskotti, bulgarialainen homoliitokettu Nicke Howler. Howler kiertää maailmaa milloin kenenkin mukana. Takana on useita reissuja Alpeille, ja onpa Howler lähettänyt terveisiä myös Apocalyptican Amerikan-turneelta.
- Nicke symboloi Kaappia. Kun baaria ei voi viedä muualle, niin Nicke hoitaa Kaapin edustamisen maailmalla.
Launtaina juhlitaan Bar Kaappi Ylläksen 1-vuotissynttäreitä. Syntymäpäivillä esiintyy Idols-tuomarinakin tunnettu Sami Pitkämö.
Kirjoita uusi kommentti