Kesä-ekstra: Riksgränsenin PM-kisareportaasi - katso kuvat!
Matti Salminen, teksti ja kuvat
Joonas karhumaa ilmailee alppisuksilla. (Kuvia klikkaamalla näet ne isompana)
ELÄMYSMATKOJEN tuttu siniharmaa bussi starttasi tiistai-iltana kesäisestä Helsingistä. Edessä oli iloiset 16 tuntia bussimajoituksessa kohti pohjoisen lumikenttiä ja kisoja. Matkan kesto ja sujuvuus riippuivat oleellisesti eväsjuomien valinnasta, omalla kohdallani matka ainakin suorastaan sujahti ohitse varsin mukavissa merkeissä.
Perillä odotti yllättävänkin luminen ja aurinkoinen Riksgränsen. Kisoissa käytiin jo toista finaalipäivää jäisellä ja jyrkällä Norddallsfjälletin pohjoisseinällä. Suomalaisedustus oli vahva. Tiistain karsinnoissa finaalipaikat olivat lunastaneet miesten lautasarjassa Niklas Hollsten ja Tuomas Immonen, naisten lautasarjassa Mikaela Hollsten, tellusarjassa Joonas Karhumaa ja miesten alppisarjassa Paul Siljama ja Karhumaa.
Jyrkkä ja jäinen kisalasku erotteli jyviä akanoista ja hurjannäköisiä kaatumisiakin nähtiin. Moninkertainen PM-kisojen mestari Henrik Winstedt yllätti komealla takaperinvoltilla ja lisäksi nähtiin ainakin yksi varsin ilmava kolmonen isosta dropista. Ensimmäisen finaalipäivän jälkeen tellusarjaa johti Karhumaa ja alppisarjaa Mattias Hargin. Winstedt vaani kakkossijalla.
Mattias Hargin on edustanut Ruotsia myös Vancouverin olympialaisissa ja pujottelun maailmancupissa. Kisakatsomossa veikattiin, että vankasta ratataustasta oli suuri hyöty jäisellä kisaseinällä, ainakin kisasuoritus oli sen verran kovavauhtinen ja ilmava.
TORSTAI vaikutti aamulla kovin lämpimältä, sumuiselta ja harmaalta mutta ylempänä vuorella kisaseinään osui silti riittävästi valoa, joten finaali saatiin viedyksi loppuun. Naisten lautasarja päätti yhteistuumin jättää laskut laskematta, eli edellispäivän tulokset jäivät voimaan.
Lämmennyt sää oli sulattanut jyrkän ja kivisen kisaseinän pehmeäksi loskaksi. Kisaa seurattiin suurella suomalaiskatsomossa Elämysmatkojen skumppapiknikin vauhdittamana. Toinen finaalipäivä tarjosikin uskomattomia suorituksia.
Loppuosan suuret kivet koituivat monen laskijan kohtaloksi, tuntui että lähes puolet laskuista päättyivät varsin hurjannäköisiin kaatumisiin. Myös Joonas Karhumaa menetti tellusarjan johtonsa kaatumiseen suuresta dropista. Lopputuloksena telemark-sarjan toinen sija.
Miesten alppisarjassa suomalaistunnelmaa nostatti Paul Siljaman upea ja sujuvasti ländätty tupladroppilinja. Joonas Karhumaa veti alppisuksilla vielä paremmaksi, Joonas tuli pystyssä alas tellusarjassa kaatumansa linjan ja nappasi yli kymmenmetrisestä dropista vielä ikäänkuin ohimennen tyylipuhtaan grabin.
Alppisarjan mestaruustaisto oli silti kahden kauppa. Henrik Winstedt veti kovaa ja tyylillä samanhenkisen tupladroppilinjan. Viimeinen mies ylhäällä, Mattias Hargin kaatui ylemmän dropin hurjan näköisesti mutta selvisi säikähdyksellä.
Alppisarjan mestariksi kruunattiin siis jo seitsemättä kertaa Winstedt, Siljama oli lopputuloksissa kahdeksas, Karhumaa viides.
KISOJEN jälkeen karnevaalitunnelma yltyi ja illan palkintojenjaossa oli todellakin sitä suuren urheilujuhlan tuntua. Kisoja juhlittiin vielä pitkälle aamuun.
Perjantai ja lauantai oli vielä vapaata laskuaikaa. Luntakin oli riittämiin, mutta sää ei aivan osunut kohdalleen. Kovin loskainen lumi, vesisateet ja enimmäkseen heikohko näkyvyys rajoitti laskuintoa. Tosin kovimmat aktiivit raportoivat saaneensa oiken hyvääkin hiihtoa lähivuorille skinnaamalla.
Lauantaiaamuna nousi kopterikin ilmaan ja pari kopterillista Suomi-porukkaa pääsi nauttimaan helihiihdostakin. Laskut ja lumi olivat kuulemma odotettua rutkasti parempia!
TÄSSÄ kuvagalleriaa kisaviikolta:
SUOMALAISET kunnostautuivat myös videopuuhissa. Antti Ruohonen kävi kokeilemassa helihiihtoa ja kuvasi ja editoi helihiihdoista tällaisen minileffan:
HeliSkiing by Antti RuohonenMikko Jaakkola puolestaan kuvasi Marko Ikävalkon avustamana kisakoosteen kaikista suomalaisten kisalaskuista.
SBMC 2011 on VimeoKisan täydelliset lopputulokset löytyvät puolestaan
täältä.
Kirjoita uusi kommentti