Mainostoimisto Värikäs Oy
 

Glen Plake - vapaalaskun kummisetä

Glen Plake.


Artikkeli on julkaistu Skimbaajan numerossa 02/2011.

MITÄ kysyä Glen Plakelta, maailman tunnetuimmalta vapaalaskijalta? Kokeilen kuulumisten vaihdon jälkeen ilmiselvintä: millaista on olla maailman tunnetuin vapaalaskija?

Toisin kuin olin odottanut, Plake miettii vastausta pitkään. Hän ei käännä kysymystä leikiksi, eikä ryhdy vaatimattomaksi.
- Se on kiinnostava tilanne. Tietysti hauskaa ja mahtavaa. Joka päivä – tänäänkin kolmesti – joku tulee kertomaan minulle, että olen ollut merkittävässä asemassa, kun joku on muuttanut elämäänsä, jotta voisi laskea enemmän. Se on vakava asia.  Toisaalta en hakenut tällaista roolia, kun aloin laskea. Se on vain tapahtunut, ja jos esimerkkini on vaikuttanut ihmisten tapaan elää, on se mahtavaa.

- Mutta tietenkin olen onnellinen, koska se, että ihmiset ostavat laskuvälineitä, mahdollistaa myös minun elämäni.

Plake ei tunne olevansa mikään erillinen hahmo, kun hän kampaa irokeesinsa pystyyn ja lähtee esiintymään.
- Suhde fanieni kanssa on kiinnostava. En ole mikään poptähti, jolla ei ole mitään yhteistä ihailijoidensa kanssa. Me kaikki jaamme intohimon laskemista kohtaan. Se, että joku haluaa ottaa kuvan itsestään kanssani, on minullekin intiimi hetki.

- Toisekseen, ihmisten kanssa jutteleminen on mukavaa, koska kohtaamiset  ovat positiivisia. Tiedäthän, en ole mikään rikollinen, jonka kanssa ihmiset haluaisivat tapella, vaan rakastan laskemista, ja siitä puhuminen on hauskaa.


YHDYSVALTALAINEN Glen Plake tunnetaan läpi laskijasukupolvien. 46-vuotias vapaalaskija tuli tunnetuksi parikymppisenä laskiessaan klassikkovapaalaskuelokuvassa Blizzard of Aaahhh`s.

Silloin värikkäästä irokeesista tuli tunnusmerkki, ja Plakesta laskumaailman julkkis, joka säikytteli ainakin leffan mukaan Chamonix´ssa koiria kaduilla ja bailasi yöt päivät läpeensä.

Plaken vapaalasku-ura on jatkunut jo lähes 25 vuotta. Plake on yksi lajin pioneereista varsinkin Yhdysvalloissa. Äärilaskujen ohella hänet tunnetaan myös intohimoisena kumpareikkolaskemisen puolestapuhujana.

Ja se hiustyyli.

Irokeesin tarina tosin alkoi jo ennen laskuelokuvia. Kasinokaupunki Livermoren kasvatti laski aikanaan Yhdysvaltojen kumparemaajoukkueessa, mutta sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen ei kiinnostanut pidemmän päälle punk-, metal- ja skeittielämäntavan keskellä kasvanutta laskijalahjakkuutta.
- En halunnut olla mikään Ken-nukke. Kun Greg alkoi kuvata Blizzard of Aahhh´ssia, annoin tukan olla, ja siitä se lähti.

Voisitko leikata hiuksiasi kokonaan pois? Skypen videokuvan toisessa päässä revetään nauruun.
- Voisin, mutta vaimoni tappaisi minut, hän pitää pitkistä hiuksista. Totta puhuen lyhennän niitä parin vuoden välein hieman reilummalla otteella. Ja jos en jaksa näyttää hiuksiani, voin aina panna hatun päähän.

1295
Aiguille du Midillä Chamonix´ssa. (Kuvaa klikkaamalla näet sen isompana.)


PLAKE on työskennellyt viisi vuotta Elanilla tuotekehittelijänä ja merkin edustajana. Hän auttaa erilaisissa markkinointikuvioissa ja etsii muun muassa sponsoroitavia laskijoita eri keskuksista.
- Mielestäni hienon yksittäisen mainoskampanjan sijaan kannattaa sijoittaa paikallisiin tekijöihin, joilla on intohimoa laskemista kohtaan. Autan mieluummin paikallisella tasolla hyviä tyyppejä kuin promoan yhtä kasvotonta kampanjaa. Skene on tärkeää pitää elossa.

Syksystä alkukesään asti Plake asuu vaimonsa Kimberlyn kanssa Chamonix´ssa, Ranskassa. Siellä heillä on oma asunto.
- Emme ole saaneet lapsia, joten ajattelimme, että voimme muuttaa Eurooppaan ja asua siellä. Niinpä sijoitimme kotiin Alpeilla.

Chamonix´n Plake löysi jo 1985. Mukavan tunnelman lisäksi hyvä sijainti puolsi kylän valintaa talviseksi tukikohdaksi.
- Käyn paljon Yhdysvaltojen itäosissa, ja Genevestä on helpompi lentää Bostoniin kuin vaikkapa Mammothista Kaliforniasta!

(Chamonix´sta on noin tunnin ajomatka Geneven kansainväliselle lentokentälle.)

Myös vuoret kelpaavat.
- Täällä pääsee helposti mihin vain, voi lähteä randolle tai kiipeilemään, hiihtää puuteria tai extreme-mäkiä. Laskemisen laatua on hankala voittaa.


VAIKKA Plakella on maine hurjana juhlijana, kreisibailaus siivittyy nykyään vedellä. Alkoholia hän ei ole juonut kahteenkymmeneen vuoteen.
- Juhlia ja edustustilaisuuksia on tarjolla kauden aikana useita viikossa. En voi olla jatkuvasti krapulassa, varsinkin kun lennän välillä tiheällä aikavälillä Jenkkien ja Euroopan välillä.

Stoppi päihteille tuli 1992. Plake joutui erään juhlaillan päätteeksi isoon tappeluun ja pidätetyksi. Sen jälkeen mies ymmärsi, että tämän täytyy loppua, jos hän haluaa jatkaa elämäänsä.
- Ei sillä, en paheksu juhlimista. Usein olemme Kimberlyn kanssa viimeisiä, jotka lähtevät juhlista. Ja jos joku polttaa hiihtohississä pilveä, ei se haittaa, en vain itse ota sauhuja.

Eikä sillä, että tilanne Plakea harmittaisi.
- Älä huoli, kasvoin vedonlyöntikaupungissa, ja olimme aineissa jo 12-13-vuotiaasta asti. Olen ehtinyt kyllä nähdä kaikenlaista. Mutta suosittelen juomisen lopettamista kaikille. Säästää rahaa ja pidemmän päälle olo on parempi!


IROKEESIN ja juhlimisen ohella Plake tunnetaan innostaan laskea yli kaksimetrisillä kapeilla suurpuikkasuksilla. Hän ei ole kuitenkaan mikään jäärä, vaan käyttää sopivia suksia sopivaan käyttötarkoitukseen.
- Nyt täällä Chamonix´ssa ei ole lunta. Laskimme ratalaskumaisesti kavereiden kanssa juuri tänään Grand Montets´lla. Oli aivan huippua! ei haitannut, ettei uutta lunta ole satanut.

Samalla Plake kertoo häntä huvittaneesta näystä. Hänen kaveriporukkansa oli pukeutunut teeman mukaan puuvillaisiin vaatteisiin, koska sää oli kaunis ja he laskivat vain keskuksen alueella. Mutta GM:llä oli liikkunut myös Plaken sanojen mukaan ”7 000 euron laskija”.
- Tiedätkö, hänellä oli hurja kirkkaanvärinen tekninen asu, läskit sukset, kaikki piipparit, ilmatyynyt ja muut varusteet päällään. En syrji ketään, mutta silloin kyllä nauroimme kovaa. Eihän niitä kamoja tarvitse sellaisella kelillä mihinkään!

Plake toivookin, että uusi trendi olisi teemaltaan takaisin juurille.
- Olemme nyt kymmenen vuotta etsineet ja selvittäneet, mikä on mahdollista vapaalaskussa. Olen itsekin käynyt etsimässä uusia paikkoja melkein joka vuosi, mutta luulen, että pian palataan takaisin perusasioihin. Eihän kukaan hypi niistä X Gamesien 30 metrin hyppyreistäkään parkissa, vaan kaikki jibbailevat pikkuhyppyreistä.

Hänen mielestään on tärkeää, että laskemista katsottaisiin enemmän tekemisen kautta. Miksi isoa kumparemäkeä ei voisi laskea ihan vain siksi, että se on hauskaa, varsinkin jos puuteria ei ole?

Vaikka Plake lähtee itsekin tänä keväänä taas tutkimusreissulle, sanoo hän ottaneensa uuden suhtautumisen laskemiseen.
- Luulen, että vauhdikkaan kehittymisen seassa olemme saattaneet heittää pois jotakin olennaista, mitä ei ollut tarkoitus hukata. Onneksi niitä asioita voi saada takaisin.

Myös muotitrendien perässä laukkaaminen alkaa riittää Plakelle. Hän toivoo, että varusteet tulisivat halvemmiksi.
- Ok, messuilla mainostetaan helihiihtoa Kanadassa, mutta oikeasti, kenellä on sellaiseen varaa? Mistä rahat?

Ja vauhdikkaalle tyylilleen uskollisesti hän heittää vielä vertauksen.
- Nykypuuterisuksien kanssa on niin älytöntä. Jos joku sanoo, että hei, tämä roskiksen kansi on mieletön pyydassa, kaikki heittävät banaaninmuotoiset suksensa pois ja ostavat sen kannen. Ihan älytöntä!

1296
Glen Plake tunnetaan kaikenlaisista lumiolosuhteista pitävänä laskijana.


---
5 NOPEAA

Hiusvaha vai hiuslakka?
- Käytän geeliä, eli ei kumpikaan.

Kumpareikko vai puuterilumi?
- Kumpareet, koska ne ovat vaihtelevampia ja vaikeampia. Puuteri on tylsää [naurua].

210-senttiset suurpuikat vai 180-senttiset leveät puuterisukset?
- Riippuu edellisen kysymyksen lumitilantesta. Täytyy sanoa 210, koska puuterisukset eivät toimi kumpareikossa, mutta 210:t toimivat myös puuterissa.

Amerikka vai Eurooppa?
- Molemmat, koska rakastan talvia Euroopassa ja rakastan kesiä Amerikassa.

Hampurilainen vai juusto-fondue?
- Hampurilainen toimii aina. Sen voi välillä syödä myös juustolla.


---
Tavoitteena joskus vuoristo-opaskoulutus - ehkä

GLEN Plake nauraa huhuille, joiden mukaan hän on hakemassa Chamonix´n kuuluisaan ENSAN vuoristo-opaskouluun.
- Suoritin juuri perustason amerikkalaisessa hiihto-opettajakoulutuksessa, joten on tässä vielä matkaa.

Mutta lähtöajatus ei ole kaukaa haettu. Yhdysvalloissa ei ole samanlaista vuoristo-opasjärjestelmää kuin esimerkiksi Alpeilla, mutta sellaiselle voisi olla tilausta.
- Jenkeissä on hiihtomaikkapuoli erikseen ja vuorikiipeilykoulutus erikseen. Olen aloittanut keskustelun, että voisiko niitä yhdistää eurooppalaiseen tapaan. Laskijoille opetettaisiin liikkumisesta vuorilla, vuorikiipeilijöille taas suksihommia.

Ja toki Plakea kiinnostaisi jokin koulutus. Koulut jäivät nuorena käymättä, joten jokin todistus olisi kiva, hän naurahtaa.
- En aio vuoristo-opashommista itselleni ammattia, vaan haluaisin suorittaa tutkinnon lähinnä itseäni varten.


---
FAKTA
Glen Plake
- 46-vuotias vapaalaskija Kaliforniasta, Yhdysvalloista
- Laskenut nuorena USA:n kumparemaajoukkueessa
- On yksi USA:n äärilaskemisen pioneereista
- Asuu suurimman osan vuodesta Chamonix´ssa Ranskassa vaimonsa Kimberlyn kanssa, jonka kanssa hän meni naimisiin 1991.
- Esiintynyt lukuisissa laskuelokuvissa, kuten:
Blizzard Of Aahhh´s 1988
Warren Millerin eri elokuvat 2001-2005
Steep 2007
The Edge of Never 2009



Damn! Luulin että se laski

Damn! Luulin että se laski 225 syöksysuksilla. No, eipä paljon rispektii vähennä :)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista