Kaikki taiteelle, sanoi Henttonen

LUMILAUTAILIJA Jarkko-Juhani Henttosen nimi löytyy yllättävän monesta paikasta, kun puhutaan vapaalaskusta.

Katsotaanpa: Henttonen on avustanut käytännössä kaikkia suomalaisia laskulehtiä. Hän on Suomen vapaalaskuliiton perustajajäsen, Kukkulan Kuningas –kisahybridin ja Gilbbesjávri Freeride –kisan kehittäjä ja yksi järjestäjistä.

Henttonen on yksi Rakka.netin perustajista, yksi Kuttulan keskeisistä hahmoista, yksi vapaalaskuun keskittyneen Loska-lehden ja loska.fi –saitin perustajista, vuoristo-opastoimisto Cohkkan perustaja ja osakas, yksi HDP Filmsin Oy:n ja Pablo Filmsin perustajista ja osakkaista, MTV3:n Frontside 3 -ohjelman tuottaja, joitakin mainitaksemme.

Henttonen on myös tuomaroinut Freeride World Tourin kilpailuita sekä toiminut tuomarina, päätuomarina ja järjestäjien neuvonantajana Freeride World Qualiefier -kilpailuissa. Lisäksi hän järjestää Norjan Tamokissa ArctiX-tapahtumaa.

Ennen kaikkea Henttonen tunnetaan lumilautailijana. Hän on ehtinyt laskea uransa aikana monenlaisia mäkiä aina Chamonixin ääriklassikoiden ja Verbier Extreme-vapaalaskukisan palkintopallin kautta Suomen, Skandinavian, Alaskan ja Kaukasuksen seinämille.

Eikä sovi unohtaa Henttosen kirjallista antia internetin keskustelufoorumeilla. Mies jaksaa kommentoida monia keskusteluita, toisinaan hyvinkin perusteellisesti – eikä mielellään jätä viimeistä sanaa sanomatta, jos se Henttosen mielestä kuuluu hänelle.

Koska Henttosella on paljon sanottavaa, annetaan puheenvuoro hänelle. Muutaman kysymyksen viitoittamana Henttonen kertoo laskemisesta, elämästä ja elämäntavasta.


LUKU 1
Jossa Henttonen kertoo juuristaan ja rakentaa ensimmäisen lautansa vuonna 1987.

”Ai mistäkö olen kotoisin? En oikein mistään. Olen ollut niin sanotusti tien päällä taas vaihteeksi pari vuotta, ja muutenkin olen 20 vuotta täytettyäni vaihtanut sekä olin- että asuinpaikkaa ehkä hiukan keskimääräistä taajempaan.

Syntymäpaikka on virallisesti Jalasjärvi, mutta olen syntynyt Tampereella. Perheeseen kuului äiti, isä ja kaksi veljeä. Nykyään vanhemmat asuvat Hollolassa, missä myös vanhempi veljeni asuu, nuorempi asuu Tampereella.

Pienenä harrastin kaikenlaista satunnaista, muun muassa suksilla laskemista – sitä olen harrastanut näihin päiviin asti vuodesta 1977 asti. 1980-luvulla harrastin kamppailulajeja aika intensiivisesti, judossa voitin junnujen Suomen mestaruuksiakin pari kertaa.

Lautailun aloitin vuonna 1987. Tosin kokeilin lautaa ensimmäisen kerran jo joskus ehkä 1982. Laskimme muovisella snurferilla Jalasjärven vesitorninmäellä, mutta se oli semmoista pulkkamäki-laskua. Varsinainen lautailuharrastus alkoi sillä, että ensin tehtiin lauta - siis omin käsin ihan itse - jostain vanerista. Kun lauta oli valmis, mietittiin miten sillä lasketaan. Tuota samaa mietin tosin edelleenkin.

Laskuja ei niin hirveästi päässyt tuolla omatekoisella laudalla kertymään, koska käytännössä laskin vain umpihankea, eli kävin haikkaamassa kaikenlaisia laskemiseen soveltuvia törmiä Lahden ja Hollolan ympäristössä. Messilässä tuli käytyä hiukan vähemmän, mikä johtui siitä, että omatekoisessa laudassa ei ollut teräskantteja, ja muutenkin se soveltui aika paljon paremmin pehmeän kuin tampatun lumen laskemiseen.

Ensimmäisen tehdasvalmisteisen laudan sain hankittua vuoden 1988 syksyllä. Se oli Simsin Switchblade 163. Ekan kerran pääsin Alpeilla helmikuussa 1991, ja samana syksynä tulin tänne Chamonix´hin ekan kerran. Sillä tiellä ollaan.

LUKU 2
Jossa Henttonen harrastaa loogista päättelyä ja lähtee Alpeille

Päätin suunnilleen parikymppisenä, että laskeminen, ja muutama muu vastaava aktiviteetti - esimerkiksi kiipeily - ovat semmoisia asioita, joihin kannattaa panostaa. Ja niihin olen sitten panostanut.

Ai miksikö? Noh... Kelaan niin, että jos joku homma tuntuu oikeasti hienolta ja on kaikin puolin muutenkin antoisaa, niin miksi sitä ei tekisi niin paljon ja niin pitkään kuin mahdollista? Miksi tekisi jotain muuta kuin sitä, mistä saa elämäänsä eniten merkityksellistä sisältöä?

Tuollaisen ajatuksen ajamana lähdin Chamonix´hin talveksi 1991-92. Mieli teki mäkeen, eikä Messilä enää vaan riittänyt. Luin jostakin, että Chamonix on paras paikka, ja menin sinne, koska mielestäni ei kannata tyytyä toiseksi parhaaseen, jos voi saada parhaan.

Harrastusmahdollisuuksista se oli siis kiinni. Jos vaikka Talman tilalla olisi se kaikkien haaveilema nelitonninen, niin tuskin olisi ollut mitään syytä mennä Alpeille niin pitkiksi ajoiksi kuin nyt on tullut oltua.


LUKU 3
Jossa Henttonen asuu talvet Alpeilla niin homekämpissä kuin loistohotelleissakin

Ei hiihtopummin elo ole aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Esimerkiksi jutut ahtaista kämpistä pitävät paikkansa. Chamonix Südissa, Nixin ghetossa, asuimme jossakin 24 neliömetrin homeluukussa, keskimäärin meitä oli ainakin neljä tai viisi siellä, usein enemmänkin.

Emme olisi tietenkään muuten asuneet niin ahtaasti, mutta kun oli pakko. Silloin, siis 90-luvun alkupuoliskolla, oli lama, eikä meillä yksinkertaisesti ollut varaa parempaan ja isompaan. Mutta kuten Petri ”Pette” Halme on joskus todennut, ei se elintaso ole niin tärkeää elämisen tasoon verrattuna. Koska elämisen taso puolestaan oli aivan tapissa, ei se alhaiseksi mielletty elintaso juurikaan häirinnyt, mehän laskimme joka päivä maailman parasta laskua maailman parhailla vuorilla.

Ei sitä jaksanut miettiä, että onko nukkumista varten käytössä 30 vai kolme neliömetriä, kun ei siihen kuitenkaan tarvitse kuin sen reilun neliön. Mäkeä taas oli heti oven ulkopuolella tuhansia hehtaareja – siis ihan älyttömästi, ja sehän oli ja on edelleenkin, kaikki meidän.

Mutta oon mä asunut aika luksusmestoissakin, viiden tähden hotelleissa ja vastaavaa, eli en ole tuollasta pelkkää nihkeilyä todellakaan joutunut harrastamaan.


LUKU 4
Jossa Henttonen tekee monenlaisia töitä

Ai, mitäkö olen tehnyt kausien välillä? Kausien välissä... Toi kausiläppä on mielestäni suht typerä. Tarkoitat varmaan, että mitä olen tehnyt, kun maa on ollut sulana?

Arto ”Ape” Majava sanoi joskus, että talvi ja kevät lasketaan, kesällä käydään kalalla, ja töitä tehdään sitten syssymmällä... En harrasta kalastusta, mutta olen tehnyt aika paljon duunia. Takana on kaikenlaista aina paskan lapioimisesta mainostoimistohommiin. Ihan kivaa hommaa, työnteko, ei siinä mitään. En tosin ole erityisen uraorientoitunut ihminen siinä tavanomaisessa mielessä.

Ja joo, olen tehnyt töitä taidemallina. Ainakin Lahden Muotoiluinstituutissa ja Taideinstituutissa, Helsingin vapaassa taidekoulussa ja Kuvataideakatemiassa.
Tuon ammatin työnkuva ei todellakaan ole järin jännittävä. Siinä ollaan käytännössä liikkumatta, joko ilman vaatteita tai niiden kanssa, joskus pitkiäkin aikoja.

Kerran esimerkiksi seisoin samassa asennossa kuusi tuntia päivässä, viisi päivää viikossa reilun kolmen kuukauden ajan... Tuollaisessa ei ole mitään hohdokasta, se on todella tylsää ja erittäin puuduttavaa, ja toisinaan myös hyvin tuskallista työtä. Kärsivällisyyttä siinä kyllä oppi. Ja liksakin oli ihan ok, ainakin jos ottaa huomioon homman vaatiman ammatillisen koulutuksen.

Olen saanut joskus laskemiseen rahallistakin tukea, ja on siitä maksettu mulle palkkaakin. Olen siis ollut niin sanottu sponsoroitu ammattilaisurheilija, mikä oli toki aika kivaa, mutta duunia sekin vaan on. Jos laskee yhteen kaikki rahat mitä olen laskemisella suoraan ansainnut ja vähentää siitä ne rahat mitä olen siihen laittanut, niin en ole todellakaan saamapuolella.




LUKU 5
Jossa Henttonen antaa kaiken taiteelle ja tapailee elämäntavan ja elämäntyylin eroa

Olen ollut aika monessa laskemiseen liityvässä hommassa mukana lähinnä tekemisen halusta, osin myös ihan sattumaltakin. Tilaisuus tekee varkaan, ja jostain syystä niitä tilaisuuksia on tullut.

Kurolan Antillakohan oli se t- paita jossa, luki jotain tyyliin "Harrastaminen on tärkeintä" tai muuta vastaavaa. Mun motto on "Kaikki taiteelle", ja tuota strategiaa olen pyrkinyt noudattamaan parhaani mukaan. Ainakin tuntuu siltä, että se on hyvä strategia. Jonkinlaista tulostakin on kai syntynyt. Jos ei muuta niin sutta ja sekundaa kuitenkin.

Mä tykkään laskea, tykkään myös laskemiseen liittyvistä sosiaalisista ja muista kuviosta, ja tykkään myös tehdä laskemisen puitteissa mahdollisia kaikenlaisia duuneja. Musta tää laskukuvio on hyvä elämän viitekehys.

Laskemisen yhteydessä puhutaan kaikenlaisista tyyleistä aika paljon, ja tyylille pannaan paljon painoa. Kädet ei saisi olla huonosti ja niin edelleen...

Laskujutuissa mukana oleminen on ilmeisesti monille jonkinlainen elämäntyyli, siis lifestyle-juttu. Eikä siinä mitään. Paitsi että henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että tuollaiset – tai ylipäätään mitkään – niin sanotut tyyliseikat ei ole niin järin olennaisia. Ne ovat pintasilausta, ja sikäli toisarvoisuuksia. Toki pinnallisuuskin on ihan tärkeää, ja etenkin siistiä, mutta olisihan se kai ihan hyvä, että kaivauduttaisiin vähän pintaa syvemmällekin.

Lifestylen valinta on vähän niin kuin farkkujen ostaminen. Että otanko mä nyt tällä kertaa kireet pillit vai löysemmät vai mitä mä ottaisin? Jos ei tiedä missä mennään, vaihtoehdot – siis muodin – voi tarkistaa jostakin lehdestä – oli se sitten Skimbaaja, Trendi tai Wallpaper. Sitten sen voi hakea kaupasta. Tyylin voi hankkia rahalla, ja maksoipa se mitä vaan, sen mitä voi hankkia rahalla, on aina halpaa.

Mulle laskeminen ei ole elämäntyylijuttu. Se on paremminkin elämäntapa. Amerikkalaiset käyttävät ilmaisua way of life, mutta se on vähän eri asia, koska se kuitekin viittaa lifestyleen. Japanilaisilla on sellainen sana kuin ”do”, joka myös tarkoittaa tietä, ja kiinaksi ”do” on ”tao”, ja se tarkoittaa muun muassa universumin järjestystä. Noi on ehkä parempia sanoja kertomaan siitä mistä laskemisessa mulle on kyse.

Elämäntapa, jos sen haluaa valita ihan oikeasti, harkiten, eli ei siis vaan asiaa ajattelematta jumita tai ajaudu siihen tapaan mikä on omassa ympäristössä tarjolla valmiina pakettina, on jotain, mikä pitää löytää, keksiä tai rakentaa itse. Sitä ei saa rahalla kaupasta, se ei siis ole halpa juttu, vaan sen eteen pitää nähdä todella paljon enemmän vaivaa kuin joihinkin pillifarkkuihin.

Oman elämäntavan, sellaisen henkisen ja fyysisen tilan, jossa on autenttisesti itsensä, saavuttaminen on paljon isompi ja vaikeampi prosessi kuin jonkun elämäntyylin valinta. Voisi sanoa että se käy kalliiksi. Siksi tuollainen toiminta ei ole kovin suosittua, tuon lajin harrastajia on aika vähän. Tai ainakin minusta hiukan vaikuttaa siltä, että useimmat ei edes yritä löytää itselleen sopivaa omaa elämäntapaa, eivätkä edes harkitse tuollaisen mahdollisuutta, vaan - ehkä hiukan karrikoidusti sanottuna - se elämäntapa, joka täällä on vallalla, valitsee useimpien puolesta. Mutta jokainen tekee, mitä tekee.


LUKU 6
Jossa Henttonen keskustelee ahkerasti netissä

Nettikeskustelut ovat nykyään ihan tavanomaista toimintaa, kaikkihan sitä harrastavat. Se on kommunikaatiota ihmisten tai yhteisöjen välillä ja kanssa, ihan siinä kuin vaikka puhelinkeskustelutkin.

Olen ainakin jossain määrin sosiaalinen ja sanoisin, että myös melko yhteisöorientoitunut, ja mun mielestä keskusteluun osallistuminen on paitsi kivaa, usein myös tärkeää. Noissa keskusteluissa ruoditaan aika usein esimerkiksi lasku-, kiipeily- tai muun outdoor-yhteisön arvoja ynnä muuta vastaavaa.

Mielestäni on tärkeää että ne, joilla on joku selkeä ja perusteltu käsitys siitä mikä on oikein ja väärin, osallistuu noihin keskusteluihin, oli kyse sitten jostain vähän triviaalimmasta asiasta kuten skinien liimaamisesta tai vaikka siitä, miten jossakin onnettomuustilanteessa pitäisi toimia.  (JJ Verbierissä, maaliskuu 2009. Kuva: Arttu Muukkonen)

Oikeat ja hyvät tavat on parempia kuin väärät ja huonot, ja huonojen tapojen leviämistä pitää tietenkin pyrkiä estämään. Tykkään myös sanoilla leikkimisestä, ja kamppailulajien harrastajana toisinaan myös hiukan heilutella sanansäilää, ja siksi foorumeilla pörrääminen on musta hyvää ajanvietettä. Ilmeisesti joistain nettilätinöistäni on ollut hupia ja ehkä hyötyäkin muillekin kuin itselleni, joten mielestäni se ei ole kovin hukkaan heitettyä aikaa. Oikean tekemisen puutteessa virtuaalilaskeminen on kuitenkin parempi kuin ei laskemista ollenkaan.
 

LUKU 7
Jossa Henttonen puhuu entisajoista ja nykyisyydestä

Paljonkin asioita on muuttunut siitä, kun aloin laukata täällä Alpeilla vajaat 20 vuotta sitten. Veikkaan että vuoden 1990 jälkeen asiat, siis elämä ylipäätään, ovat muuttunut enemmän kuin välillä 1970-1990, vaikka saletisti 70-80 lukujen risuparrat ovat ehkä asiasta eri mieltä.

Esimerkiksi netti on mullistanut asioita. Verkon kehittyminen on tehnyt todella monien asioiden hoitamisesta totaalisesti helpompia. Pelkästään yhteydenpito ja vaikka asioiden selvittäminen, siis tiedon hankkiminen, ja kaikenlaisten hommien hoitaminen on aivan erilaista kuin vain 15 vuotta sitten.

Laskuvälineet ovat kehittyneet ihan älyttömästi. Ne on joka suhteessa parempia kuin muinoin, ja harrastamisesta on tullut helpompaa, mikä mielestäni korreloi pääsääntöisesti paremmuuden kanssa: nykyään on paljon parempi laskea kuin joskus pari vuosikymmentä sitten. Laskuelämykset eivät varsinaisesti ole sen kummemmiksi muuttuneet, fiilis on sitä mitä se oli ennenkin, niiden kokeminen on vaan helpottunut, paitsi ehkä risuparta-osaston jäärillä. Mutta sehän ei ole nykynuorison vika, vaan jäärien itsensä.

Nykyään voi päästä paljon nopeammin käsiksi semmoisiin asioihin, joita aikaisemmin risupartojen kaudella jahdattiin vuosikausia, etenkin suksilla. Se ei ole pelkästään hyvä asia, koska kokemus ei kuitenkaan kartu sen nopeammin kuin ennenkään, ja vapaalaskussa onnistumisessa kokemus on avain kestävään onneen.




LUKU 8
Jossa Henttonen rakentaa taloa Norjaan ja avartuu yksikseen

Reissaan tällä hetkellä aika paljon, mutta tokihan olisi kivaa, jos olisi joku pysyvämpi tukikohta. Eli siis ainakin periaatteessa haluan itselleni jonkinlaisen kämpän jostain hyvästä paikasta. Luulisin, että ensimmäinen järjestyy - jos on järjestyäkseen - pohjoisesta Norjasta. Itse asiassa minulla on siellä jo tontti. Toivottavasti pääsen aloittamaan varsinaisen rakentamisen parin kolmen vuoden sisällä, todennäköisesti en kuitenkaan aiemmin.

Sinne, siis Tamokiin, rakennan siksi, että se on ainoa täältä eteläisestä Suomesta järkevällä etäisyydellä oleva minulle mieluinen paikka, jossa on mahdollista tehdä riittävän hyvälaatuisesti ja ympärivuotisesti kaikenlaista mistä mä tykkään, esimerkiksi laskea, kiivetä ja surffata. Lisäksi mulla on siellä muutama todella hyvä ystävä, eli sosiaalinen kuviokin on kunnossa. Olen myös aika varma, että heti kun mulla on siellä oma koti, niin ystäviä, jotka asuu jossain muualla kuin siellä, alkaa rampata mun kämpillä ihan jatkuvalla syötöllä ihan riittävästi. Eli ei siellä varmaankaan tarvitse yksikseen olla, vaikka kyllä mä yksinkin viihdyn ihan hyvin.

Mutta en mä kuitenkaan pysty tai edes halua yhdessä mestassa pysyvästi jumittaa, Tamokissa tai missään muuallakaan. Pidän tosi paljon pohjoisen lisäksi myös Etelä-Suomesta, siis Helsingistä ja Hollolasta, ja tietysti Chamonix´ssa viihdyn paremmin kuin hyvin, ja sielläkin on paljon ystäviä, esimerkiksi Ode asuu siellä nykyään, joten joudun tai toivottavasti pystyn jatkamaan näin elämistä vastakin.

Vaikka mulla olisikin kämppä jossakin, niin mun koti on joka tapauksessa koko maailma. Ja se tietysti riittää mulle oikein hyvin, ha ha, en mä enempää tarvitse. Se, että jotkut muutkin sitä omistaa, ei ollenkaan häiritse mua, kyllä tästä riittää useammallekin. Ja sellaisissa paikoissa vierailu missä en ole ennen käynyt on mun mielestä todella avartavaa puuhaa, joten en mä aio siitäkään luopua, koska avartuminen on niin sanotusti se mun varsinainen juttu.”


Fakta
Jarkko-Juhani Henttonen
Syntynyt 15.10.1970 Jalasjärvellä
4,5-vuotias Aino-tytär
Ammatti: Sekatyömies
Harrastukset: matkailu, laskeminen, kiipeily, surffaus, lukeminen, kirjoittaminen, valokuvaus, työnteko, media
Laskee: Laudalla, koska ”lauta on paras laskuväline”, ja toisinaan
suksilla, koska ”sukset ovat toiseksi paras laskuväline”.

Katso tarina Henttosen laskusuorituksista täältä.

Tweet