Kuvaaja: Junnu Laine

”KAMERA on tullut käsiini oikeastaan tsägällä. Olin toki koulussa kuviksessa aina ihan hyvä, mutta todellisen ensikosketukseni kunnon kameraan sain lukioikäisenä, kun lähdimme parin kaverin kanssa Val d´Iséreen joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen. Mutsilla oli Canonin AE-1, jonka hän lainasi matkalle mukaan. Kuvasin heti dialle. Reissulta tuli pari ihan hyvääkin kuvaa, se innosti jatkamaan hommaa.

Laskukuvaaminen ja laskeminen muutenkin alkoi kohdallani aika myöhään. En saanut laskukamoja kovinkaan nuorena. Vasta teini-iässä pääsin kunnolla mäkeen. Yläasteen aikana pääsin hyvän kaverin kanssa hiihtolomalla Mikkeliin Tornimäkeen, kun kaverin mummo asui siellä.

Sitten tuuri jatkui, menimme Jyväskylän Laajavuoreen kaverin toisille sukulaisille. Se oli todella makeaa aikaa – vähän sama, kuin nyt pääsisi viikoksi Kanadaan hiihtämään heliä. On silloin ollut kyllä aika paljon vähempään tyytyväinen... Mutta se oli kova juttu. Jo silloin tajusin, ettei paluuta ole. En ole muista lajeista saanut samanlaista fiilistä kuin laskemisesta.

Lukion jälkeen kävin vähän aikaa ravintolakoulu Perhoa, mutta kaksivuotisen linjan toisena keväänä lähdin hiihtolomalla Verbieriin. Olin käynyt aiemmin jo Chamonix´ssa, mutta jostain syystä Verbier kiinnosti silloin. Olin kuullut, että siellä olisi hyvää hiihtoa tarjolla. Sen reissun jälkeen en mennyt enää takaisin kouluun. Ei sillä, hyvähän sitä koulua oli käydä, oppi perusruoanlaittotaidot, mutta totesin, ettei se olisi minun duunini kuitenkaan.

Hengasin silloin Verbierissä muutaman viikon ja jatkoin sieltä Suomeen laskemaan. Koska koulunkäynti ei maistunut, tein jonkin aikaa kaikenlaisia hanttihommia Helsingissä. Mutsikohan se sanoi, että mikset alkaisi sitten valokuvata, kun siitä pidät. Ajattelin, että se voisi olla kiinnostavaa.


EHDIN vielä viettää ensimmäisen talveni Verbierissä ennen jatko-opintoja. Se taisi olla 1990-luvun alkua. Backströmin Nico oli myös samaan aikaan hiihtopummina. Nicohan kuvasi silloin paljon, tavallaan sain siinä jollakin tasolla kipinää kuvaamiseen. Olihan Powder jo silloin tilattuna, aina tuli katsottua kuvia siitä. Ja Verbierissä asuivat jo silloin Mark Shapiro ja muut huippukuvaajat, oli siinä mallia katsottavaksi. Mutta pääasiassa ensimmäinen talvi meni ihan hiihtopummaillessa, teimme Kaarenmaan Karille jotain hommia joululoman aikaan.

Kävin Muurlan opistossa valokuvauslinjan. Se oli sitä aikaa, kun ensimmäiset photoshopit alkoivat vasta tulla markkinoille. Minun opiskeluaikanani ei käytetty vielä tietokoneita, vaan tehtiin värikuvia pimiössä yömyöhään. Se oli nastaa aikaa, tuli tehtyä hirveästi hommia, koska Helsingin huvituksetkin olivat kaukana.

Onhan filmien kehittämisestä jäänyt paljon hyötyä nykyajan digikuvaamiseenkin. Kaikki suodattimien kanssa pelaaminen pimiössä auttoi ymmärtämään esimerkiksi värien suhteita.


KOULUN jälkeen aloin keräillä töitä. Alku on tietysti aina hankalaa, meni siinä muutama vuosi, että sai hommia keräiltyä. En voi välttämättä suositella valokuvaajan ammattia kenellekään, töitä pitää tehdä aivan älyttömästi, eikä koskaan ole varmuutta keikoista. Valokuvaajan työ sisältää jatkuvasti uusia ”työhaastatteluja”, kuvaamisesta täytyy pitää todella paljon.

Ensimmäinen laskukuvani julkaistiin Skimbaajassa vuonna 1997. Laskijana oli Sepän Sami. Olihan se upea tunne, kun näki oman kuvan ensimmäistä kertaa lehdessä. Se antoi taas kipinää puskea hommia eteenpäin.

Olen aina pitänyt matkustamisesta, sekä suksien kanssa että ilman. Itseasiassa 1990-luvun lopun kiertelin Aasiassa. Siinä elämäntilanteessa se manner kiehtoi paljon. Kuvasin siellä koko ajan, kävin Nepalissa trekkaamassa, pyörin Thaikuissa. Saattoi olla, että halusin kuvaajana kehittyä eteenpäin. Aasiassa luonnonvalo on aivan käsittämättömän hieno, olen palannut sinne myöhemmin uudestaankin.

Aasian-reissujen jälkeen olen ollut talvet pääasiassa suksien päällä. Yhteensä olen asunut Verbierissä kolme talvea, La Gravessa kolme ja tehnyt jonkin verran Kanadan suunnalla pidempiä reissuja – jälkikäteen tuntuu, että Aasian kiertely sopi hyvin siihen väliin. Teki hyvää olla laskupiireistä vähän aikaa poissa.

Kuvaan laskemisen ohella mainoskuvaa. Asun nykyään perheeni kanssa Pyhällä, joten kuvaan paljon pohjoisen majoitusfirmoille ja muille tilausten mukaan. Elin pitkään pääpiirteittäin valokuvaamisella, eli tein kesällä ja syksyllä duunia bändien keikoilla ja tapahtumarakentamishommia Pogolla, mutta nyt ehkä muutaman viime vuoden ajan olen ansainnut elantoni valokuvilla.


AI MINULTAKO suomalaiset kuvaajat ovat ottaneet mallia? No ei, en ole jenkkiläinen, en pysty itseäni hehkuttaa. En missään nimessä koe itseäni esikuvaksi. Heinilän Aristahan se on lähtenyt, ja varmaan Tatukin [Lehmuskallio] olivat pioneereja, niille jätkille pitää nostaa hattua.

Toki, pidän luonnonvalolla kuvaamisesta, ja onhan Gravenkin aikoina paikalla ollut paljon muita kuvaajia. En ole koskaan lähtenyt flässihommiin mukaan, joten ehkä joudun enemmän puskemaan ja etsimään erilaista luonnonvalon käyttöä. Vaikka salamakuvat ovat pirun hienoja, olen itse ehkä vähän laiska siihen hommaan. En jaksa raahata niin paljon tavaraa mukana. Ehkä se on sitten enemmän vanhan koulun hiihtokuvausta, että kuvaa olosuhteiden mukaan.

Vahvuuksiani kuvaajana on ehkä maiseman käyttö kuvissa, tosin osaavathan muutkin tehdä sitä. Varsinkin aiemmin tuli kuvattua paljon isoa kuvaa. Sitten valitettiin, ettei minun kuvistani erotu laskija. Mutta onhan tämä jatkuvaa uuden oppimista, ja toivonkin, että joka talven jälkeen huomaisi kuvistani, että olen oppinut jotain uutta.

Vuosien vieriessä tuntuu, ettei jaksa joka aamu olla enää tikkana pystyssä jos ei ole kuvauskeliä. Ehkä se on heikkouksiani. Kai se on myös luonnollista, ettei jaksa enää olla ihan aamuseiskalta lähdössä, kun kuvaaminen on duunia. Mutta ainahan sitä vaatii itseltään enemmän. Toisaalta pidän myös ihan laskemisesta niin paljon, että jos ei haluaisi niin paljon hiihdellä, saisi puskettua itseään kuvaajanakin enemmän eteenpäin.

Mutta toisaalta on hemmetin kiva kuvata laskemista. Siihen liittyy kipinä, joka ei häviä.”


Kuvia

Laineen kolme vinkkiä aloittelevalle kuvaajalle
1. Mene lähemmäs kohdetta eli käytä niin sanottua jalkazoomia. Kokeile erilaisia kuvakulmia.
2. Kuvaa kaikenlaisilla ilmoilla. Lumisateella hae metsästä kontrastia ja muotoja.
3. Käytä nopeaa, vähintään 1/1000/s suljinaikaa pysäyttääksesi liikkeen.


Fakta
- Juha ”Junnu” Laine, Pyhällä asuva, Itä-Helsingistä kotoisin oleva 42-vuotias valokuvaaja.
- 2-vuotias tytär.
- Kuvia julkaistu muun muassa Skimbaajassa, Powderissa, Kootenay Mountain Culturessa, Skieurissa, Ski Francessa, Fluidissa, Powder Japanissa, Ultrasportissa, Ski&Board Magissa ja Fall Linessa.
- Kuvaa Nikon D2x:llä, suosikkilinssi Nikkorin 80-200 mm 2.8.
- Ensimmäisenä suomalaisena koko sivun kuva Powderissa vuonna 2000. Laskijana kuvassa oli telemark-laskija Hannu Kukkonen.
- www.juhalaine.com

Tweet