Kuvaava päätoimittaja: Peter Hasselgren

"ALOITIN lumilautailun 10-vuotiaana. Kävimme viikonloppuisin Nissisen veljesten kanssa Himoksella laskemassa, aloimme ottaa kuvia noiden ukkojen faijan filmivehkeillä. Koska muut olivat parempia lautailemaan kuin minä, päädyin kuvaajan rooliin. Se on se rillipään kohtalo. Ilman lumilautailua en olisi aloittanut edes kuvaamista.

Tosissaan kuvaaminen alkoi kiinnostaa lukiossa, kun meillä oli mustavalkokuvaamisen kurssi. Muiden iskiessä tyttöjä koulun käytävillä olin itse välitunnit pimiössä. Samoihin aikoihin hommasin ekan oman kameran. Ensimmäisen kerran otin kuvaamisen vakavissani, kun yritin tunkea Tahkolla lautailun EM-kisoissa 1995 ammattikuvaajien puolelle. Tietysti ne häätivät minut sieltä pois. Reissu oli myös ensimmäinen pelkästään kaveriporukalla tehty reissu. Olimme silloin 15-16-vuotiaita ja tuo lumilautailun maailma alkoi houkuttelemaan tosissaan.

Lukion jälkeen kävin intin ja oikeastaan vain hengailin muutaman vuoden. Kuvailin talvella lautailua ja muuten kävin duunissa, jotta olisi rahaa ostella lisää kalustoa. Faija tuli jossain vaiheessa sanomaan, että ellen mene johonkin kouluun, niin lennän himasta kuin lapanen hankeen. Silloin se tuntui pahalta, mutta jälkikäteen miettien se oli varmaan parhaita komennuksia.

Soitin sitten Metropolian graafisen suunnittelun linjalle Tikkurilan toimipisteeseen, että pääsisinkö kouluun. Sieltä sanottiin, että hakuaika on jo mennyt, hakijoita oli ollut joku 600 ja sisään oli päässyt 12. Halusin silti tulla moikkaamaan. Kävin siellä kuvien ja graafisten juttujeni kanssa. Rehtori oli vähän nihkeänä, että tänne on aika tiukat hakuperusteet, mutta viikon päästä olin jo koulussa. Kyllä siitä sai kuulla aina muilta, kun tuli ohitettua jono niin kauniisti.

Kävin koulua ja yritin samaan aikaan puskea valokuvausta eteenpäin. Sain ensimmäisen kuvani Slammeriin varmaan joskus 2001-2002. Hiljalleen aloin myös saada kuvia myös ulkomaisiin lehtiin. Muistan, kun Slammerin silloinen päätoimittaja Juha Mustonen kertoi, että Transworld Snowboardin Nick Hamilton oli kehunut salamatekniikoitani. Innostuin siitä kehumisesta entisestään. Tuskin Hamilton edes sanoi mitään, mutta se taisi olla Juhan tapa tsempata.

Ensimmäiset viisi vuotta olivat aika sähläämistä, koska minulla oli paskat vehkeet. Kuvat valottuivat miten sattui, kun ei ollut valotusmittareita. Kamera oli joku venäläinen Hasselin kopio, eivätkä kuvat osuneet ikinä tarkennusalueelle. Se oli sellaista fiilistelyä. Ajattelin sitten, että pakko alkaa panostaa välineisiin, ei tästä muuten tule mitään. Kun sain ensimmäisen valotusmittarin ja kunnon rungon, niin kuvat paranivat ehkä 500 prosenttia ensimmäisen vuoden aikana.


SLAMMERIIN pääsin ensin AD:ksi, kun Bergmanin Antti lähti Iconille. Olin siihen mennessä opiskellut graafista suunnittelua ja samalla avustanut Slammeria. Aloin ottaa haltuun myös photo editorin tehtäviä, koska AD:na on hyvä tietää, minkälaista kuvaa on tarjolla.

Siinä vierähti viitisen vuotta, kunnes Mustosen Juha alkoi janota uusia haasteita. Olin pitänyt jo aiemmin kirjoittamisesta, joten ajattelin, että päätoimittajan pesti olisi kiinnostava. Juha oli ajatellut siihen hommaan muita miehiä, mutta jotenkin sitten päädyin paikalle. Tunsin lehden aika hyvin ja olin tehnyt aika paljon töitä lehden eteen. Homman jatkaminen oli minulle varmasti helpompaa kuin sellaiselle, joka olisi tullut täysin ulkopuolelta.

Päätoimittajan roolin myötä muuttuivat myös kuvausjutut jonkin verran. Nykyään kuvaan aika paljon uusien tyyppien kanssa, koska juttuihin ja kuviin pitää saada jatkuvasti tuoreita kasvoja. Vaikka minulla on edelleen luottolaskijoita, ei heidän kanssa tule kuitenkaan kuvattua kovin paljon; heidän kanssaan kuvatessa homma vaan toimii, ja muutamalla kerralla saa yleensä ne muutamat kuvat kaudessa, mitä tarvitsee.

Lehdessä työskentely on sen verran hektistä touhua, että jossain vaiheessa aloin olla ehkä vähän väsynyt koko kuvaamiseen. Aloin kuvata omilla ehdoilla ja niitä juttuja, joista olin kiinnostunut. Motivaatio nousi heti ihan uusiin fääreihin. Nuorien laskijoiden kanssa on kiva kuvata, heillä on motivaatiota ja intoa, mitä on ilo katsella vierestä.


ONHAN lehden tekeminen käytännössä kahden henkilön voimin joskus raskasta. Lehden joutuu kasaamaan älyttömän lyhyessä ajassa kasaan. Se on sellaista tykitystä aina kolme viikkoa ja sitten pikku tauko ja sama uusiksi. Samalla se on pitkäkatseista puuhaa, että seuraava kaudeksi löytyy kuvia ja juttuja.

Suomessa ei ole hirveän monta kuvaajaa, jotka voisivat elättää itsensä pelkästään kuvaamalla lautailua. Jos olisin halunnut elättää itseni puhtaasti kuvaamalla, olisi aikaa pitänyt viettää paljon ulkomailla. Päätoimittajan duuni tuli sopivaan rakoon ja se mahdollisti sen, ettei tarvinut reissata niin paljon. Silti reissussa tulee oltua pari kolme kuukautta vuodessa vuodessa. Nyt pystyn olemaan enemmän kotona, joka on se tärkein juttu mulle.


YKSI vahvuuksistani kuvaajana on varmasti periksiantamattomuus ja kriittisyys omia kuvia kohtaan. Pusken laskijaa äärirajoille, jos näen että paukkuja löytyy vielä. Väännän laskijan kanssa kuvaa niin pitkään, että siitä tulee hyvä. Mikään ei oo paskempi juttu, kuin jättää se homma juuri viime metreillä kesken, vaikka voimat olisivat kuinka lopussa tahansa. ”Mieluummin överit kuin vajarit” toimii myös tähän hyvin.

Olen aika perfektionisti sellaisissa asioissa, että miten jonkun asian pitäisi olla. Jos kuva on huono, niin se on huono, eikä se siitä mihinkään muutu, vaikka sen eteen ois nähty paljon vaivaa. Ainoastaan lopputuloksella on merkitystä. Mietin kuvan yleensä pitkälle valmiiksi ennen kuin aloitan edes kuvaamisen. Tuo piirre on sitten sekä vahvuus että heikkous. Välillä kun ei pysty näkemään jossain jutussa mitään kuvattavaa, niin ei se kyllä kiinnosta tippaakaan.

Pidän kauniista asioista, visuaalisuus on tärkeää. Temppukuvissa trikin onnistuminen ja laskijan asento on tietysti tärkeää, koska se on oleellinen juttu, kun yritetään promota toista ihmistä eteenpäin urallaan. Joku voi olla eri mieltä, mutta tähänkin kuvaukseen pätee kaupallisuus, ja kuvilla ei tee mitään, jolleivat ne käy kaupaksi. Lifestylekuvissa pitäisi olla kyllä joku tarina. Välillä onnistuu, välillä ei.

Pidän henkilökuvien ottamisesta. Tosin siinä, kuten monessa muussakin kuvaushommassa, olisi vielä parantamisen varaa. Toivottavasti jossakin vaiheessa pääsen keskittymään aiheeseen enemmän.

Ulkomaille en lähetä kuin maksimissa 10-15 parasta kuvaa talvessa. Joskus tulee myötähäpeän tunne, kun joku vanhempi huippukuvaaja lähettää meille toimitukseen kerralla 5 000 editoimatonta raw-kuvaa. Mitä niillä tekee? Kun ne kerran katsoo Lightroomissa läpi, on niin väsähtänyt, ettei jaksa toista rundia. Voi hyviäkin kuvia jäädä huomaamatta. Mutta kun lähettää vain parhaita, jää lehdellekin fiilis, että arvostaa omia kuviaan. Onhan se ihan eri juttu lähettää kunolla loppuun asti säädetty kuva, kuin joku raakatiedosto.

Heikkouksiini kuuluu varmaankin se, että kuvaan vain lumilautailua. En kuvaa kesällä mitään, ellei sitten tule joku erikoiskeikka. Mutta lumilautailu on minun talvijuttu, kesällä teen ihan muita asioita, esimerkiksi ajan historic formuloiden PM-sarjaa. Yliannostus on muuten liian suuri."

Kuvia

Fakta
Peter Hasselgren, 30-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja
Slammer-lautailulehden päätoimittaja
Kuvia julkaistu: Slammer, Monster Backside, Playbord, Snowboard, Whitelines, Onboard, Transwold Snowboarding, Snowboarder, Entry, Numero, Snow Extreme, SnowSurf, Freestyler, Dotsky, Iltalehti, Skimbaaja, Suosikki etc.
Kuvauskalustona Nikon D700, D70; Hasselblad 500. Linsseinä 17-35mm, 15mm, 50mm ja 70-200mm.
Ollut mukana New Generation Kuvajournalismin nuoret näkijät -näyttelyssä vuonna 2008

Tweet