Rasse on seuraava suomalainen vuoristo-opas

RASMUS Krogerus erottuu tavallisesta vuoristojengistä. Kun yleensä vapaalaskijat ja vuorikiipeilijät ovat hieman ehkä egoistista porukkaa, tuntuu Krogeruksesta hehkuvan luontainen rauhallisuus ja terve nöyryys.

Huomion vahvistaa vuoristo-opas Petter Reuter, joka on nähnyt Krogeruksen kehittyvän innokkaasta eräopaskoululaisesta aspirant-vaiheen oppaaksi. Aspirant tarkoittaa vaihetta, jolloin opasopiskelija saa jo tehdä töitä vuorilla, mutta ei ole vielä valmistunut oppaaksi. Kyse on tavallaan työharjoittelusta.
- Hän on harvinaisen rauhallinen, luotettava ja kiltti ihminen. Tosiaan hivenen poikkeava siinä mielessä näissä porukoissa. Toisaalta Rassesta huomaa vaikkapa pitkällä kiipeilyreitillä, että hänellä on äärimmäisen kova kilpailu itseään vastaan, Reuter luonnehtii.

Rauhallisen kuoren alta paljastuu kuitenkin kallionkova vuoristomies, joka valmistuu ensi keväänä neljäntenä suomalaisena UIAGM-sertifioiduksi vuoristo-oppaaksi Ruotsin vuoristo-opaskoulusta.
- Keväällä on vielä pari koetta, ja sitten pitäisi olla valmista, Krogerus kertoo.


KROGERUS, 33, on kotoisin Helsingistä. Lukion aikana hän alkoi kiinnostua lumilautailusta. Laskuhommat veivät nuorukaisen muun muassa Sveitsin Verbieriin ja Norjan Narvikiin. Yksi iso tekijä oli myös eräopaskoulu.
- Kävin sen koulutuksen ja ajattelin, että tätähän voisi tehdä ammatikseen. Oli kivaa, kun sai näyttää ihmisille jotain, mitä he eivät olleet koskaan nähneet.

Eräopaskurssi jäi Krogerukselta kuitenkin kesken, kuten moni muukin koulu. Mutta syy on selkeä.
- Ehdin kouluun yleensä vain syksyisin. Kevätopinnot jäivät aina rästiin, koska hiihtäminen on tosi hauskaa puuhaa. Eikä minulla ollut kauhean isoja suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen.

Krogeruksella onkin varsin laaja-alainen työ- ja opiskelukokemus. Listalta löytyy muun muassa merkonomin opintoja, vuosi pitsalähettinä, pari vuotta puutarhojen rakentamista ja maisemointihommia sekä kasvatustieteiden opintoja Helsingin yliopistolla 30 opintoviikon verran.
- Niistä opinnoista on varmasti hyötyä tällaisessa ihmisläheisessä työssä.

VUORISTO-OPASKOULUTUS alkoi houkutella Krogerusta vakavasti vuonna 2004. Silloin hän oli osana eräopaskoulutustaan työharjoittelussa Petter Reuterilla.
- Silloin tajusin, että voisin ehkä päästäkin kouluun. Sitten aloin tehdä enemmän vakavissani eri suorituksia, joita pitää olla tehty opaskoulun sisäänpääsyvaatimuksia varten.

Krogerus työskenteli Elämysmatkojen oppaana Sveitsin Engelbergissä kolme talvea. Työn ohessa oli mainiosti aikaa ruksia vaatimuslistan suorituksia.
- Yleensä alppireittien kiipeäminen on osa-alue, joka jää helposti roikkumaan. Laskemista ja kalliokiipeilyä saa yleensä tehdyksi helpommin koulua varten.

Vaikka vuoristo-opaskoulutuksessa puhutaan pääsyvaatimuksista, ei vaatimukset täyttävien reittien kiipeäminen ole hampaat irvessä suorittamista, vaan osa harrastamista – toki hyvin vaativalla tasolla.

Krogerus on muun muassa käynyt La Graven maamerkin La Meijen huipulla.
- Se oli tosi hieno reitti, ja maisemat olivat tietysti upeat.

 
OMALLA tavallaan hieno oli myös Mongenjuran kalliokiipeilyreitti Norjassa. Se on seinä, jonka monet kiipeävät yhdessä päivässä. Pituutta noin 20-30 köydenpituutta, korkeutta noin 700 metriä.

Krogerus lähti kiipeilykaverinsa kanssa reitin valloitukseen neljältä aamuyöllä. Varustuksena oli fast and light –tyyliin minimaalisesti vaatetusta ja eväitä. Illaksi ja yöksi oli ennustettu sadetta, mutta pojat ajattelivat, että kyllä sateelta ehditään jo takaisin alas.

Kun reitti oli noin puolivälissä, alkoi sataa. Kaatamalla.
- Minulla oli yksi goretex-kuoritakki ja yksi untsikka. Laitoin kuoritakin untsikan päälle, mutta se oli jo vähän vanha, eikä kuori pitänyt vettä yhtään. Aika nopeasti olin läpimärkä.

Herrat jatkoivat matkaa, ja toiveita herätti viimeisten köydenpituuksien greidi, joka oli helppoa vitosta. Mutta pimeässä ei ole helppo kiivetä.
- Viisi köydenpituutta oli enää jäljellä, mutta oli aivan pimeää. Minulla on muistikuva, että siinä oli isoa halkeamaa, jota kiipesimme ylös.

Kahdeltatoista yöllä, eli 20 tunnin kiipeämisen jälkeen parivaljakko oli päässyt ylös. Edessä oli kuitenkin reitti aivan huipulle, mutta kulkemista haittasivat silokalliot ja nurmikkoalueet.
- Kävelimme kallion reunalla sinne tänne. Pian totesimme, että on parempi käydä nukkumaan ennen kuin putoamme alas.

Miehet löysivät kalliotaskun, johon he pistivät leirin pystyyn. Tärinä oli jo aikamoista, mutta lusikka-asennossa toisen ruumiinlämpö auttoi. Pian peitoksi levitetty avaruushuopakin hajosi.
- Loppuyö meni niin, että toinen nukkui avaruushuovan riekaleiden alla ja toinen teki jumppaliikkeitä varttitunnin ajan, ja sitten vaihto. Aamuneljältä tuli niin valoisaa, että näimme reitin huipulle asti ilman, että oli riskiä liukastua. Kävimme siellä, ja lähdimme nopeasti takaisin alas.




KROGERUS aloitti vuoristo-opaskoulun vuonna 2008. Koulutus on sujunut hyvin, ja hän sai jopa stipendin, joka myönnetään ryhmätaitojen perusteella. Kuten miehen tyyliin kuuluu, ei hän itse puhunut stipendistä haastattelussa mitään, vaan Reuter mainitsi asiasta.

Vuoristo-opaskoulutus on ollut vaativaa, mutta kiinnostavaa. Koulutusta käydään läpi moduuleissa, eli lyhyehköissä kontaktijaksoissa. Jokaisesta kurssista täytyy päästä läpi, jotta voi edetä seuraavan tason kurssille.

Koulutuskielenä on ruotsi. Suomenruotsalaiselle Rasselle kieli ei ole siis tuottanut ongelmia.
- Käytän välillä koulutuksessa suomenkielisiä sanoja, ja sille ne välillä vähän naureskelevat.

Ensimmäinen koulutusvuosi meni Krogeruksen mukaan mukavasti, toisena vuotena painetta alkoi tulla enemmän.
- Kurssilla kouluttajat yrittävät hoputtaa ja pistää vauhtia peliin, ja siinä paineessa täytyy muistaa toimia koko ajan turvallisesti, nopeasti ja oikein.

Vuoristo-opaskoulutuksessa on olennaisinta oppia asioita, jotka helpottavat asiakkaan olemista vuorilla. Tärkeintä eivät ole omat suoritukset, vaan asiakaspalvelu.

Tietysti myös oman taitotason täytyy olla kova. Ennen vuoristo-opaskoulua hakijan pitää olla suorittanut muun muassa kansainvälisen tason RCI- eli rock climbing instructor –kiipeilyohjaajatutkinto.
- Ihan köysitekniikkatreeneihin verrattuna kursseilla käydään paljon läpi opastekniikoita ja tapoja, joilla kiipeämisestä tai laskemisesta saa tehdyksi asiakkaalle helpompaa. Kaikki pelastautumiset ja muut sellaiset pitää osata  tietysti hyvin.

Krogerus on laskenut suurimman osan vuorilla viettämästään ajasta lumilaudalla tai telluilla. Niinpä alppisuksilla laskemiseen hän sai isällisen vinkin kouluttaja Stefan Palmilta.
- Hän sanoi, että minulla on vähän sellainen big mountain –hiihtotyyli, ja voisi olla hyväksi ainakin imagon kannalta, jos kävisin hiihdonopettajakurssin.

Viime syksynä Krogerus opetteli hiihtotekniikkaa Vuokatin hiihtomaikkakoulussa yhden kurssin verran. Samalle peruskurssille sattui muuan Arska Saarimäki, joka oli suorittamassa kurssia, jotta voisi hiihdellä hissioffareilla Verbierissä asiakkaiden kanssa.
- Kävin sen yhden kurssin, se varmaan riittää minulle.

Krogerus on työskennellyt sekä Alpeilla että Skandinaviassa. Hän on huomannut, että Pohjois- ja Keski-Euroopan oppaiden tavat työskennellä eroavat toisistaan.
- Ranskan koulussa on kova tahti, ja vuorilla mennään lujaa, eikä ehkä ajatella niin paljon asiakkaan mukavuutta. Tärkeintä on saada hommat tehdyksi ja päästä nopeasti pois vuorilta. Pohjoismaiset oppaat taas haluavat opettaa samalla, jotta asiakas hyötyisi päivästä enemmän.





VUORISTO-OPPAAN ammatti vaikuttaa hiihtopummin unelmaduunilta. Pelkkää ulkoilmaa ja fiilistelyä hyvissä tunnelmissa lomalla olevien asiakkaiden kanssa, toki turvallisuusseikat huomioiden.

Myös palkasta puhutaan usein, ainakin kun vuoristo-opasta ollaan vuokraamassa. Muutama satanen päivässä kuulostaa hyvältä. Koulutuksen myötä ja aspirant-oppaan töitä tehdessään Krogerus on huomannut, ettei palkka ihan niin ihmeellinen ole.
- Aikanaan, kun haaveilin tästä koulusta, pidin työtä äärettömän vaikeana ja vaativatasoisena. Nyt, kun on nähnyt vaikkapa ranskalaisia oppaita, vaikuttaa sen enemmän työltä muiden joukossa – toki vaativalta sellaiselta.

Eikä päiväpalkkakaan kuulosta lopulta isolta.
- Jos vertaa vaikkapa lääkäreihin, ei palkka ole mitenkään hurja. Päiväansio on toki hyvä, mutta työpäivät ovat pitkiä ja työ on fyysistä. Se on myös sesonkityötä, eli töitä ei ole tarjolla läpi vuoden.

Kun valmistuminen koittaa, aikoo Krogerus suunnata todennäköisesti Alpeille. Viime kesän hän viettikin jo Chamonix´ssa, Ranskassa.
- Jos haluan tulla hyväksi oppaaksi, täytyy asua vuorien lähellä, koska siellä oppii niin paljon.

Myös Krogeruksen kihlatulle ja pienen tytön äidille järjestely sopii. Pariskunta on tähänkin asti reissannut yhdessä, sillä puoliso on ammatiltaan puutarhuri.
- Ei hänelläkään ole keväisin niin hirveä kiire takaisin töihin.


Fakta
Rasmus Krogerus, 33-vuotias vuoristo-opaskokelas
Kotoisin Helsingistä
Valmistuu UIAGM-oppaaksi todennäköisesti maaliskuussa 2011
Työskentelee aspirant-vaiheen oppaana, eli saa viedä omia ryhmiä vuorille tietyin rajoituksin jo nyt
Harrastukset perhe, kiipeily, laskettelu

Krogerus asuu talven La Gravessa Ranskassa. Yhteydenotot rasmus.krogerus@gmail.com

Tweet