Tervetuloa kauppaan!



KAUPPAMME tuotteilla on yksi yhteinen nimittäjä: intohimo lajia kohtaan. Niinpä tuotteissamme ei näy missään Vapaalasku.comin logoa, koska haluamme, ettei kukaan käyttäjä leimaudu minkään nettisivun mainosmieheksi, vaan jos joksikin on leimauduttava, liittyköön se leima laskemiseen.


PYYSIMME syksyllä 2009 kolmea laskijaa suunnittelemaan t-paidan. Halusimme, että nämä laskijat saisivat tuoda esiin samaa energiaa, jota he näyttävät ja käyttävät rinteessä. Laskijoiden lisäksi otimme työhön mukaan graafisen suunnittelijan, Samu Koskisen, jotta laskijoiden ajatukset jalostuisivat mahdollisimman samankaltaisina ideatasolta kankaalle.

AJ Kemppaisen, Matti Rädyn ja Skipe Oivon suunnittelemat paidat ovat nyt valikoimissamme.


VIRNE-VAPAALASKUELOKUVA on suuren yhteisponnistelun tulos. Elokuva on kuvattu talven 2009 aikana Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Siihen on osallistunut paljon laskijoita ja muita tekijöitä vain sen ajatuksen vuoksi, että olisipa hienoa tehdä kunnon suomalainen laskuleffa. Päävastuun elokuvasta ovat kantaneet Matti Möttönen ja Arttu Muukkonen. Tässä se nyt on, dvd-versiona.


PIPOJA tarvitsee aina. Sinivalkoraidallinen pitkä tupsupipo toimii sekä mäessä että vapaa-ajalla, eli rinteiden ulkopuolella loistavasti. Se lämmittää, mutta muistuttaa myös elämän tärkeistä asioista: sinisestä taivaasta ja valkoisesta lumesta. Pipot valmistaa käsityönä Otto Tammisto.


Klikkaa kuvia nähdäksesi tuotteet isompina)

 

 

   
   

1. Design by AJ Kemppainen


Suomalaisten laskijoiden kansainväliseen kärkikaartiin kuuluvan Antti-Jussi Kemppaisen suunnittelema t-paita toimii niin parkissa, vuorilla kuin bileissäkin. Paidan kuvat ovat otoksia AJ:n kokoelmista viime vuosilta.

Hinta on kaikkinensa 27 euroa per paita. Hintaan sisältyy postitus Suomeen sekä arvonlisävero (22%). Koot L-XXXL.

   
   

2. Design by Matti Räty

Suomen kuumimpiin laskijoihin kuuluva Matti Räty hanskaa suksitouhujen lisäksi myös taiteellisemmat projektit. Pyysimme Rätyä suunnittelemaan paidan, joka liittyisi laskemiseen. Kului muutama päivä, ja sähköpostista löytyi viereinen malli. Mies on taiteilija.

Hintaa Rädyn paidalla on  27 euroa kappaleelta. Hintaan sisältyy postitus Suomeen ja arvonlisävero (22%).

HUOM! Paitoja jäljellä vain koosta XL ylöspäin.

   
   
   

3. Design by Vapaalasku.com

Halusimme tietysti itsekin suunnitella paidan. Ulkoasusta tuli sivuston pyörittäjien kuvaus: yksinkertaista ja pelkistettyä, mutta olennaista kohti pyrkien.


Paidan saa omakseen 20 eurolla. Hintaan sisältyy postitus Suomeen ja arvonlisävero (22%). Koot S-XL.


   
   
   

4. Design by Skipe Oivo

Suomivapaalaskun legenda ja metsähiihdon kruunaamaton kuningas, jo neljättä vuosikymmentä suksien päällä viihtyvä Skipe Oivo antoi graafikolle aiheen, eli egyptiläiseen mytologiaan liittyvän symbolin. Graafikkomme Samu Koskinen pääsi vauhtiin ja tässä on tulos.

Paidalle kertyy hintaa 27 euroa kappaleelta. Hintaan sisältyy postitus Suomeen ja arvonlisävero (22%).
Koot M - XXL.

   
   
   

5. VIRNE-vapaalaskuelokuva


Virne on ensimmäinen suomalainen puhtaasti vapaalaskuun keskittyvä hyvän mielen tuottava laskuelokuva.

Mukana Suomen parhaat laskijat. Kuvattu Yhdysvalloissa, Sveitsissä Itävallassa ja Norjassa.

Hinta on 17 euroa per dvd. Hintaan sisältyy postitus Suomeen sekä arvonlisävero (22%).

   
   


 

6. Tupsupipo by Vapaalasku.com


Vapaalasku.comin väreissä loistava pipo kerää varmasti huomiota niin loskaisen kotimaan kaduilla kuin aurinkoisissa vuorimaisemissakin.

Pipo muistuttaa myös siitä, mistä hyvä laskupäivä koostuu: sinisestä taivaasta ja valkoisesta puuterilumesta!
Pipomme valmistaa käsityönä espoolainen Otto Tammisto. Raitojen leveys vaihtelee

Hinta on 31 euroa per pipo. Hintaan sisältyy postitus Suomeen sekä arvonlisävero (22%).

   
   

 

 

Tilauslomake

Tilauksen voit tehdä kätevästi alla olevalla lomakkeella. Tuotteet toimitetaan postiennakolla.

HUOM! Jos tilaat useamman kuin yhden tuotteen, saat noin 10-15 prosentin alennuksen, koska tuotteiden postituskulut ovat pienemmät isossa paketissa. Ilmoitamme tarkan hinnan, kun saamme tilauksenne.

 

Paita: AJ Kemppainen (kpl)
Paita: Matti Räty (kpl)
Paita: Puuteria (kpl)
Paita: Skipe Oivo (kpl)
DVD: Virne-elokuva-dvd (kpl)
Pipo: Tupsupipo (kpl)
Paidan koko
  M
  L
  XL
  XXXL
Tilaajan nimi: *
Toimitusosoite
Lisätiedot
Sähköposti tai puhelin *
Automaattisesti lähetetyn roskapostin estämiseksi laske yhteen 2 + 2 *