

Janne Malinen telluilee Solituden Honeycomb Canyonissa.
SANOTAAN, että Yhdysvalloissa kaikki yritetään tehdä helpoksi ja mukavaksi. Solituden laskettelukeskuksessa, Utahin Big Cottonwood Canyonissa, offarihiihdosta on tehty erityisen helppoa. Honeycombin bäkkärialueella on paljon metsäisää ja kallioista vapaalaskumaastoa, jossa lumi pysyy pitkään kylmänä, koska keskus sijaitsee 2500 metrin korkeudella merenpinnasta.
Kun Honeycombissa on tykitellyt siivut alas, lasketaan offarihissille, joka vie laskijat ylös tavallisen keskuksen puolelle. Sieltä pääsee lykkimään takaisin Honeycombin pitkälle seinämälle, jossa voi tehdä poikkarin taas pari metriä pidemmälle ja tehdä uudet jäljet edellisten käännöstensä viereen.
Koska suurin osa laskijoista menee viereisen kanjonin Snowbirdiin ja Altaan, saa Solitudessa laskea yleensä omassa rauhassaan, mitä myös paikalliset arvostavat. Yhtenä pehmeän lumen täyteisenä laskupäivänä offareilla laski meidän lisäksemme viisi muuta suksijaa ja lautailijaa. Ei paha.
Honeycombin Return Lift -hissillä hissipojilla oli chilli meno.
Solituden rinteissä mahtuu tekemään käännöksiä.
SOLITUDE, ja toinen pieni utahilainen keskus, Brighton, sijaitsevat Big Cottonwood Canyonissa. Sieltä on näköyhteys Snowbirdiin ja Altaan. Isommat keskukset vetävät ruuhkat, vaikka alueella sataa suunnilleen saman verran vuosittain lunta. Pientä vastakkainasetteluakin voi keskusten välille rakennella, sillä Solitude sai alkunsa, kun Robert M. Barret, kaisvostoiminnalla rikastunut innokas laskija, oli hiihtelemässä Altassa. Hän halusi mennä vessaan, mutta häneltä estettiin pääsy sinne. Keskukset vastasivat itse jätteiden kuljettamisesta pois kanjonialueelta, joten wc:tkin oli varattu vain asiakkaille.
Barret julisti perustavansa oman hiihtokeskuksensa, ja pian hän ostikin kaiken liikenevän maan Altan lähettyviltä. Niin sai alkunsa Solitude, jonka ensimmäiset kaksi tuolihissiä avattiin 1957. Kyseisillä hisseillä pääsee edelleen laskemaan suurimmassa osassa Solituden etupuolta. Keskuksessa on edelleen hyvin rauhallinen tunnelma, koska jo Barrettin filosofiana oli, ettei Solitudea tungettaisi täyteen kauppoja ja markkinamenoa.
Brightonin hisseissä ei ole jonoja.
Brightonin lumi on kevyttä. Antti Leuku vauhdissa.
Janne Malinen Brightonin "bäkkärillä".
BRIGHTON on toinen Big Cottonwood Canyonin keskuksista, se sijaitsee aivan Canyonin perällä vajaan varttitunnin ajomatkan päässä Solitudesta. Brightonissa on vielä vanhan ajan tunnelmaa. Keskus on perustettu vuonna 1936, ja ainakin idyllinen lippuluukku puisine karmeineen vaikuttaa olevan samaa ikäluokkaa.
Hiihto Brightonissa on utahilaiseen tapaan metsäistä, kevytlumista ja lyhyehköä laskua. Brightonissa väitetään olevan Utahin parasta lunta, koska se sijaitsee aivan kanjonin yläosassa juuri sillä kohdalla, josta lumimyrskyt kulkevat kohti Snowbirdia ja Altaa. Tiedä siitä, mutta Brightoniin luvataan satavan yli 13 metriä lunta vuodessa.
Maisemia Brightonissa.
Marko Ikävalko Brightonin metsiköissä.
Brighton jakautuu kolmen päähissilinjan ja kolmen vuorenhuipun mukaan. Vasemmalle nousee Clayton Peak, jossa näytti olevan hyvää ja jyrkkää metsälaskua, jos uutta lunta vain on tarjolla. Keskellä keskusta seisoo Preston Peak, jonka molemmille puolille, sekä rinnealueelle että niin sanotulle bäkkärille, voi laskea. Keskuksen oikeassa laidassa aukeaa pieniä harjanteita, joille pääsee Milly Express -hissillä.
Sekä Brighton että Solitude ovat siten kiitollisia laskupaikkoja, että molemmista löytää hyviä laskuja ihan vain hissikarttaa tutkimalla ja hisseistä hyviä reittejä bongaillessa. Toisaalta kannattaa olla varovainen, sillä kallioisissa keskuksissa saattaa löytää itsensä helposti paikasta, josta ei pääse pois kuin reilulla hypyllä.
Antti Leuku valmiina pieneen loikkaan.
Solitude Mountain Resort
www.skisolitude.com
Pienehkö, mutta järkevästi rakennettu keskus. Hyvät ja jyrkät hoidetut rinteet, mukavia offareita.
Alin hissi 2 435 metriä
Toppi 3 059 metriä
Päivälipun hinta 62 dollaria eli noin 46 euroa
Erityistä
Solituden pääoffarialueelle on rakennettu hissi, jolla pääsee takaisin sivistyksen pariin.
Brighton Ski Resort
www.brightonresort.com
Pieni metsäinen keskus, paljon hyviä metsäisiä laskuja sekä rinnealueella että bäkkärillä.
Alin hissi 2 668 metriä
Toppi 3 280 metriä
Päivälipun hinta 58 dollaria eli noin 43 euroa
Erityistä
Brighton on ollut suosittu lomakohde jo 1850-luvulta asti, mutta talvisin siellä on hiihdelty vasta 1920-luvulta lähtien.
Teksti ja kuvat Arttu Muukkonen
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
2.4.2010: Jenkit: Utahin puuteripelikentät
2.4.2010: Jenkit: Vinkkejä Utahista kiinnostuneille
12.2.2010: Jenkit: Jackson Hole Wyomingissa
29.1.2010: Jenkit: Big Sky Montanassa