Mainostoimisto Värikäs Oy
 

Kuvareportaasi: Helsingissä on taas puuteria

Veli-Matti Jälkö näyttää, miten Helsingin lumista otetaan kaikki irti.

JOSKUS lunta löytyy kävely- tai raitiovaunumatkan päästä kotoa. Ja silloin kun sitä on, sitä pitää laskea.

Itsenäisyyspäivän jälkeen Helsingissä - ja muuallakin Suomessa - on jälleen saatu sekä kärsiä että nauttia harvinaisen kovista lumisateista. Tilastojen mukaan lunta on nyt joulukuun alkupuolella ollut historiallisen paljon.

Vaikka lumentulo on missä tahansa kiva juttu, pääkaupunkiseudulla freeride-koksun saaminen on erityisen hienoa, koska harmaista talvista on saatu nauttia jo riittämiin. Tästä kannattaa iloita!


MYÖS hiihtokeskukset ovat saaneet aikaisen joulun. Vihti, Talma ja Serena ovat auki, Messilässä on kolme pitempää rinnettä käytössä. Swinghillissä aktiivisimmat ovat skinnanneet otsalamppujen valossa, ja hissitkin pyörähtävät käyntiin lauantaina 11.12.

Silti mielestämme lumi on parasta pehmeänä ja luonnontilaisena. Palasimme viime talvelta tutulle rikospaikalle. Nyt haettiin vanhoista paikoista uutta vauhtia, asennetta ja näkökulmaa. Kaikki kuvat on otettu Helsingin Alppipuiston alueella 9.12.2010.

988
Toiset kävelevät, toiset laskevat. Hesarin suunnalla.


968
Vellu samoilee erämaisemissa kohti laskuspotteja, eli Helsingin Alppipuistoa.


987
Kauden eka faceshot? -Check!


971
Näyttävä sisääntulo muistetaan.


972
Kruisailua.


975
1..2...3... Ja ilmaan!


976
Vähän oli päässyt patja kräkkäämään, mutta vaaraa uhmaten Vellu silti liiteli ilmojen halki.


979
Droppailukausikin on nyt avattu.


974
Vellu uhrasi vasemman peukalonsa kuvan risulle. Toivottavasti paranee pian.


985
Linja se on pienikin linja.


990
Kuinka jyrkkää on jyrkkä?


973
Vellu ihastelee jäteautoa matkalla after skille.




982
Neljättä linjaa kotiinpäin, kun kuljen...


984
Ilme kertoo oleellisemman.


SEURAAVAAN kertaan. Kova Luu Freeride Team; Veli-Matti Jälkö (lasku) ja Matti Salminen (kamera);  kiittää. Eikä tämä tähän jää, alkulämmöt on vasta otettu!




Hienoa, hienoa!

Hienoa, hienoa!

Aika siistiä!!!!!!!

Aika siistiä!!!!!!!

Homot laskettelee, menkää

Homot laskettelee, menkää takavedolla jääradalle vetää piikkirenkailla, paljon heuskempaa eikä kuormita luontoa

Homot käyttää piikkirenkaita,

Homot käyttää piikkirenkaita, menkää takavedolla keskustaan vetämään sladiassa, paljon hauskempaa eikä kuormita jäätä

Homot on OK, kunhan eivät näy

Homot on OK, kunhan eivät näy eikä kuulu, eli poistukaa "takatuuppari-pojat" juttuinenne.

Todella hienoja kuvia, Kiitos!

Homot laskee pelkkää puuteria

Homot laskee pelkkää puuteria ja siksi homoilla on aina hauskempaa!

joo joo, onhan ihan kivaa tuo

joo joo, onhan ihan kivaa tuo puuterilumi ja todella viihdyttävä nähdä jonkun nauttivan moisesta. mutta...
MIKSI IHMEESSÄ TUOSTA SNÖGÖSTÄ PIYÄÄ NAUTTIA?? MENKÄÄ SAA**NA LUMESTA NAUTTIVAT KAIKKI LAPPIIN JA HAUTAUTUKAA SINNE HANKEENNE.
oikeasti, ei stadissa tarvitse olla tonnikaupalla lunta, ja vaikka sitä onkin ei nyt tarvitse seota asiasta. eli: menkää lumenrakastajat lappiin laskemaan sitä mäkeä ja jos ei lappi innosta niin mäkiä löytyy lähempääkin.

Menkää te Iltalehden

Menkää te Iltalehden sählytukka lukijat rassaamaan niitä Volvojanne sinne Keravan kerhotalolle.

Jos ei nauti lumesta voi

Jos ei nauti lumesta voi tarkistaa passistaan että minkä maan kansalainen on, jos vieläkin inhoaa lunta kannattaa passi käydä vaihtamassa vaikka johonkin Afrikan maan passiin ja muuttaa sinne.

Hienoa! Sai hyvälle tuulelle.

Hienoa! Sai hyvälle tuulelle. Kiitos siitä!

muna suuhu ja ah ah

muna suuhu ja ah ah

Harvinaisen asiallista

Harvinaisen asiallista menoa!!! Spyydää voi näköjään vetää muuallakin kuin alpeilla :)

Mikään oo sen parempaa ku et

Mikään oo sen parempaa ku et osaa ottaa ilon irti kotiseudunkin lumista, mä ainaskin oon tyytyväisempi kunnon lumimäärään ku siihen ikuiseen loskapaskaan, jota on vellonut kaduilla vähän liiankin usein viimeisten 20 vuoden aikana...

Mä oon käyttänyt muksua laskemassa mäkeä (3v.) ja lapsen iloisuus on sellaista elämän eliksiiriä vanhemmalle ettei mitään rajaa...

Jatkakaa laskijat nautiskelua, mulle suksilla ei oo ollu muu lähellä sydäntä ku murtsikka, sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä...

Viime talvena otettiin ilo

Viime talvena otettiin ilo irti tuomiokirkon portaista tähän malliin: http://www.flickr.com/photos/marttinus/4502295035/

Eikö nämä homokommenttien

Eikö nämä homokommenttien esittäjät vieläkään tajua menettäneensä pelin jo ennen sen aloitusta. Säälittävää rävellystä. Mutta ymmärtäähän tuon, kun ei ole lahjoja.

faceshots <3

faceshots <3

Siis Kolmatta linjaa mentiin

Siis Kolmatta linjaa mentiin kotiin päin.... vihdoinkin hiihtokeli Hesassa :)

Oikea asenne! :D

Oikea asenne! :D

IHAN MAHTAVAA!!! :D

IHAN MAHTAVAA!!! :D

Ihan jännäpaskattaa kun on

Ihan jännäpaskattaa kun on puuterilunta taas tarjolla! Koht pääsee taas pulkkamäkeen!!!

Tulimme Muskettisoturien

Tulimme Muskettisoturien harjoituksista n. 15.00 ja bongasimme Vellun Peacock-teatterin takana olevilta kallioilta. Mahtavaa city-sporttailua! Vellu ja moista komppaavat tervetuloa www.muskettisoturit.fi sivuille ja tietysti tervetuloa myös esitykseen! Rock'n'roll!!

Stadilaisittain

Stadilaisittain snöge/snögeeee... Näköjään maalaismurteet muuttaa slangiakin :D

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista