Mainostoimisto Värikäs Oy
 

Suburbaania puuteria!

Kirkkonummen tyynylinjoilla riittää lunta.


LUMITALVI vain jatkuu, vaikka kevät etenee. Urbaani tai "ruraali" vapaalasku on noussut talven hitiksi. Laskujälkiä alkaa näkyä yllättävilläkin paikoilla ja enemmän kuin aiempina talvina talvena.

Alppipuistoon on kaivettu jo sarja hyppyreitä, Malminkartano lasketaan puhki muutamassa tunnissa lumisateen jälkeen. Keskustelu velloo vilkaana myös netissä, tsekatkaa "Urbaanit puuterilinjat" Relaa.comista!


SAATTAA olla myös niin, että kerrankin etelässä päästään hiihtelemään puuterin jälkeen kunnon kevätfirniä.  Mutta sitä odotellessa olemme katselleet uusia mestoja, koska Helsinkin ei ole viime aikoina dumpannut.


KIRKKONUMMI
KEHÄ kolmosen ulkopuolelta löytyi sitten, no suburbaania puuteria. Kirkkonummelta esimerkiksi löytyi muutama mukava, harvapuinen kallio ihan Länsiväylän varrelta.

1246
Kirkkonummen pelipaikkoja.

1247

1257
Kotka laskeutuu.


NUUKSIO
SEURAAVAKSI otimme suunnaksi Nuuksion metsät ja kalliot. Vietimme useammankin aurinkoisen pakkaspäivän Nuuksion metsissä skinnaillen. Erähiihtokin voi näköjään olla ihan kiva harrastus paremman puutteessa. Saa aurinkoa, raikasta ulkoilmaa ja hyvää treenausta skinnaustekniikkaan.

Välillä skinnaus olikin teknisempää ja haastavampaa kuin laskeminen, eli hyvää treeniä jyrkkien ja ahtaiden paikkojen ylösnousuun. Nuuksion kallioilta löytyy korkeuseroa ehkä Malminkartanon mäen verran, mutta yhtäjaksoiset, hyvät laskut ovat harvassa. Pikkunäppäriä ja luonnonkauniita kuvauspaikkoja voi tosin löytää sitten senkin edestä. Lisäksi tositekijöille löytyy jyrkänteitä ja rajuja pillow-lineja.


1248
Tyypillinen aurinkoinen iltapäivä Nuuksion perämetsissä. Vellu pomppii iisimpää kumpulinjaa.

1249

1254
Nuuksio-Japanissa on paljon pillow lineja.

1250
Nuuksio kannattaa jo maisemien ja ulkoilun kannalta.



VÄÄKSY
MYÖS Vapaalasku.comin toinen partio oli liikkeellä Suomi-puuterin perässä. Aurinkoista kamaa löytyikin Lahden suunnalta, jossa natiivi-riiraider Antti Laiho opasti lähialueen mäkiin.

Kuten Matti alempana kertoo, näiltä seuduilta löytyy hyviä soraharjuja, kuten tämä Vääksyn Aurinkovuori. - Arttu Muukkonen


1280
Kohti pelipaikkoja...

1278
HIps hops alaspäin!

1279
Ja takaisin ylös. Ja taas alas.

1281
Kaukana siintää Päijänne.



JAALA
KÄVIMME myös lapsuuden kotimaisemissamme Jaalassa hiihtohommissa. Lapsuudenkodin pihassa skinit alle ja ihmettelemään jyrkkäreunaisia kallioita. Kulmaa törmiltä löytyikin, enimmäkseen liikaa. Upeita jyrkkäreunaisia kallioita on paljonkin, valtaosa vaan liiankin jyrkkiä, kuten kävimme kokeilemassa.

SILTI Lahti-Kouvola-akselin soraharjut, soramontut, kalliot ja Salpausselkä tarjoavat upeita mahdollisuuksia. Paikkoja on paljon ja parhaat vain odottavat löytämistään. Me emme niitä löytäneet. Vielä.

1251
Kimolan kotiseudut. lapsuudenkodin kotipihasta skinnaillen leikkipaikoille. Omat laskujälkeni...

1252
Vellu miettii "Pitäiskö..."

1253
ja tässä lopputulos...




Mä veikkaan, että Vääksyssä

Mä veikkaan, että Vääksyssä kaukana siintää Päijänne, ei Pälkäne. Vaikka toki sekin jossain suunnassa voi siintää.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista