Suomijengi laski Lyngenissä läpi kesän ja syksyn

Panu Jyrä ja Miia Ritola, teksti
Panu Jyrä, kuvat

Toukokuussa lumi pölisee. Laskija Erkka Näsäkkälä ja paikkana Rasmustindenin pohjoisseinä, Lakselvbukt.

MIKSI lopettaa kausi toukokuussa, jos suksi vielä kulkee ja puuteri maistuu?

Tavallisesti laskijan vuodenkierto jää kesken. Marraskuussa jengillä on yleensä jo kiire mäkeen testaamaan uusia kamoja. Joulukuussa hinkataan jäisiä rinteitä kaamoksessa ja tykkilumella. Tammi- helmikuussa sataa yleensä jo aidot lumet maahan, mutta kylymähän se on ja pimiää. Maaliskuussa alkaa leppoisammat kelit, huhtikuu on yhtä juhlaa ja toukokuussa lasketaan vielä hyvää pyydaa.

Tosin suurin osa jengistä on jo lopettanut kauden silloin. Me päätimme jälleen kerran tehdä omat ratkaisumme ja uida vastavirtaan, suunnitelmana oli hiihtää läpi koko vuoden ja erityisesti läpi kesän.

KESÄLLÄ lumiraja on hieman kauempana kuin talvella, ihan autolta ei lähdetä skinnaamaan. Peruslaiska hiihtäjä ratkaisee asian hilaamalla teltan ylös lumirajalle, ja säästää palttiarallaa tonnin korkeuseroa per päivä, kun ei tarvitse laskeutua alas. Laskettavaa jää silti helposti 700 - 800 vertikaalimetriä. Kesällä telttailu on helpompaa kuin talvella, on juoksevaa vettä, auringonvaloa riittää.

Aamulla on helpompi kömpiä makuupussista ylös, kun teltassa on +18 astetta lämmintä. Lisaksi aikatauluista ei tarvitse välittää, hiihtää voi ympäri vuorokauden, pitää vain huolen ettei ole eteläseinämillä iltapäivästä.

Yleensä pohjoismaissa ei ole pyydakelejä keskellä kesää, mutta hyvää kevätﬁrniä sitäkin enemmän. Yöllä mäet jäätyvät, mutta kun pelaa yhteen auringon kierron kanssa, onnistuu
aina saamaan juuri sopivasti pehmennyttä lunta suksiensa alle. Ja laskut ovat oikeasti hyviä, se on ihan oikeaa hiihtoa ja kunnon mäkiä eikä mitään nysväilyä.

TOUKOKUU
Toukokuu on Lyngenissä vielä täyttä tohinaa, lunta sataa ja pakkasta riittää. Olimme huhti-toukokuussa pohjoisessa kuutisen viikkoa lähes yhtäjaksoisesti ja huonoin lumi, jota tuli
vastaan, oli "vain" nilkansyvyistä - mutta kevyttä ja pehmeää luonnollisesti!

Alkuperäinen suunnitelma oli telttailla suurin osa ajasta, mutta älytön lumisade muutti suunnitelmia. Noh, tulipa vietetyksi vappukin Tamokissa.

Leiripaikkamme toukokuussa. Ihan kuin Argentieren jäätikkö, mutta parempi.

Telttailemaankin pääsimme. Tällä kertaa pystytimme leirin Balggesvarrin juurelle Goverdalenin laaksoon, joka oli mielestäni ihan kuin Argentieren jäätikkö Chamonix'ssa, mutta paljon siistimpi ja
ennen kaikkea kompaktimpi.

Pystysuorat seinämät kohosivat teltan molemmin puolin kilometrin ylöspäin, ja itse laakso oli todella kapea! Laskettavia seiniä ja rännejä löytyi joka suunnasta ja vaikeinta oli valita, minkä niistä tänään laskisi.

KESÄKUU

Kesäkuussa alkaa hyvät ﬁrnikelit ja suojakerrointa kannattaa lisätä.

Laskijana ylempänä ja randoilijana yllä Miia Ritola. Paikkana Jiehkivarri, Lakselvbukt.

Kesäkuussa aurinko lämmittää jo täydellä teholla. Pohjoisen kesä syttyy nopeasti, ja kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä. Koivut puhkeavat melkein päivässä lehteen, ja lumiraja siirtyy vauhdilla ylöspäin.

Eteläseinämillä lumi sulaa päivän aikana raskaaksi sohjoksi ja kannattaakin hieman miettiä mihin aikaan on liikkeellä missäkin. Sohjolumivyöryt pyyhkivät seinämiä, mutta varjon
puolella lumi säilyy laskettavana pitkälle iltapäivään.

Kesäkuun alkupäivät vietimme Miian kanssa telttaillen Fugdalsvattnenin rannalla, Jiehkivarrin (1834m) juurella ja saimme muutaman todella mainion laskun hienossa kelissä. Tosin taisi pari päivää mennä teltassakin kelin avautumista odotellessa, mutta mikäs kiire meillä olisi ollutkaan.

HEINÄKUU

Vapaalasku.comin heinäkuun jutuntekoretki osui Koppangin jäätikölle. Olimme tutkineet paikkaa kartalta useita kertoja, mutta aina olimme suunnanneet jonnekin muualle. Lähestyminen jäätikön reunalle näyttää kartasta katsottuna liian loivalta laskemiseen ja talvella tuntui että matka on liian työläs, kun mäet Taffeltindenillä ja Sture Lenangstindenillä näyttivät olevan vain alle 1000-metrisiä.

Aika nopeasti huomasimme, että olimme olleet väärässä, paikkahan on mitä mainioin myös talvikohteeksi! Lähestyminen varsinkin hyvän lumen aikaan on skineillä nopeaa ja mäki on, ihan loppua lukuun ottamatta, hyvinkin laskettavaa maastoa. Ihan varmasti suksilla pääsee vauhtia lykkimättä merenrantaan saakka.

Kelit olivat taas sitä perus-Norjaa, aurinko paistoi siniseltä taivaalta koko neljän päivän ajan ja lämpöä riitti. Lumi oli pinnaltaan sopivasti sulanutta, muttei upottavaa - aivan
täydellistä rentoon cruisailuun!

Lähestymiset sujuvat tähän aikaan vuodesta jo varsin lempeissä lämpötiloissa. Miia Ritola kiipeilee ylös kalliota vesiputouksen vieressä Koppangenissa, Lyngenissä.

Kesän uimahousumuotia esittelee Pasi Remsu, paikkana samainen Koppangen.

Kellonajoilla ei ole niin väliksi, heinäkuussa lähdimme iltamäkeen kello 23. Laakso oli sumun peitossa, kun nousimme ylös pienen 400-metrisen seinämän heti telttamme vierestä.

Laskimme alas keskiyöllä auringon yhä loimottaessa taivaanrannassa. Nousija ylempänä ja laskija yllä Arto Majava, Koppangsbreen, Lyngen.

Heinäkuussa jäätikölläkin pärjää jo ilman villapaitaa. Köysi sen sijaan on ehdoton varuste, koska lumisillat ovat erittäin heikkoja ja railot kasvavat silmissä. Miia Ritola, Arto Majava ja Pasi Remsu Koppansbreenillä.

Miia Ritola laskee auringon pehmittämää lunta Tafeltindenillä, Koppangsbreenin yläosassa Lyngenissä.

Elokuu

Elokuista hiihtelyä, kelpaa. Laskija Miia Ritola, Store Kjostinden, Lyngen.

Alhaalla oli jo ruskaa, ylhäällä hyvää hiihtoa.

Elokuun reissusta tuli varsin pikainen. Lähdimme Rollosta torstaina ja olimme jo lauantai-iltana takaisin kotona. Tuossa välissä ehdimme laskea makian mäen Lyngenissä ja vielä
maastopyöräillä Björklidenissä.

Maisemat ovat tähän aikaan vuodesta komeimmillaan. Alhaalla on ruska, ylhäällä lunta. Päivänvaloa riittää vielä, eikä pitkiä kalsareita tarvitse raahata mukana. Akuuttia lumivyöryvaaraa on harvoin, koska suuret irtolumimassat ovat sulaneet.

Loppukesän laskut ovat aivan luksusta, lumi on pakkautunutta, mutta pinnaltaan pehmeää ja kantti puree hyvin!

Illat alkavat jo viilentyä ja otsalampulle löytyy taas käyttöä.

Elokuun öinä pakkasta on harvoin ainakaan alhaalla, mutta vuorten huipulla lämpötila sen sijaan saattaa käydä hyvinkin kylmänä yön aikana. Jäätyminen helpottaa ylösmenoa varsinkin pulkkailijoilla, jotka joutuvat loikkimaan mäkeä ylös krampoonit jalassa, mutta eipä ainakaan upota.

Alkusyksy

Arto Majava laskettelee Lavangstindenin koillisseinällä, jälleen Lyngenissä.

Syys-lokakuussa saadaan monina vuosina ensimmäiset lumisateet. Edellisen talven lumia ei juurikaan ole enää jäljellä jäätiköiden ulkopuolella. Paikka ei ole merkattu karttaan jäätiköksi, mutta muutamia isojakin railoja oli avoinna aivan ylhäällä. Vuoren huippu oli paljas lumesta, mutta seinämä on kanjonimaisesti isojen kallioiden varjostama eikä täten saa aurinkoa ikinä.

Tarkemman kuvauksen tästä mäestä löydätte Loska.ﬁstä Apen blogipostauksesta.

Lokakuun loppu

Onko se nyt sitten jo “uuden” kauden alkua vai vielä alkusyksyä? Useimmille kai uuden kauden alkua, ja lumen puolesta sitä se oli kaikille lokakuun loppupuolella Norjassa hiihtäneille.

Uutta lunta oli tullut jo vähän toista viikkoa, kun lokakuun lopussa pätkähdimme taas Lyngeniin ja tarkemmin ottaen Lyngseidetiin. Siellä meillä oli tällä kertaa tukikohta vuonon rannalla. Mökissä majaili sulassa sovussa seitsemän suksijaa. Ollilan Eki, Rantojenmies Strandman ja Postin Jaakko olivat tulleet edeltä huudeille.

Perässä tultiin me, Manu ja Piia eli Panu ja Miia sekä Seukka ja Pikku-Riku. Lumipyry alkoi oikeastaan jo matkalla, ja maisemat kävivät vaan sitä talvisemmiksi mitä pohjoisemmaksi päästiin. Sekös vasta oli hienoa, vaikka kuskille matka oli aika rankka, kun käytännössä koko matkan oli pimeää ja pyrytti.

Kuskia sääliessämme valitsimme ensimmäisen päivän mäeksi näppärän lähitörmän, Kavringstindenin, jolle oli helppo lähestyminen. Suoraan kylästä ensimmäiset 100 metriä autolla, ja sitten polkua
pitkin, kunnes jo ennen majaa pääsi skinnaamaan.

Miia Ritola skinnailee Kavringstindenillä Lyngseidetissä.

LUMI, sen valkoisuus ja valo, saivat meidät hihkumaan innosta ennen kuin suksia oli edes laitettu jalkaan. Sittenhän se vasta riemuksi ratkesi, kun sukset saatiin alle ja päästiin skinnaamaan. Jotenkin se lumen keveys vaan aina yllättää näin kesän jälkeen.

Toki pohjoispuoli oli paikoitellen tuulen korputtamaa, mutta koillisseinälle sitä lunta olikin sitten kertynyt. Tuuli tuntuikin mennessä aika vilpoiselta. Alaspäin tullessa oli jokaisella suut messingillä ja minä ainakin kiljahtelin ihan laskemisen ilosta. Tosin aluksi joutui hieman hiipimään, koska paikoitellen oli lumi vain kevyesti peittänyt kivirakkaa.

Rohkeimmat painelivat suksilla melkein autoille asti vaikka lunta oli alhaalla alle 200 metrissä kuitenkin melko hennosti. Talven tulosta ei siis epäilystäkään. Loppureissu jatkui lauantaina samoissa merkeissä Fastdaltindenillä, paitsi että lumi oli vaan entistä syvempää, aurinko paistoi kirkkaana ja pakkanen nipisteli nenänpäätä. Tervetuloa talvi!