Terveisiä reissusta: Seitsemän päivää Italian Punavuoressa

Keliä riitti joka päivälle riittämiin arskan mollotuksen muodossa. Kuvassa Passo Salatin yläkabiini lähestyy väliasemaansa.

LASKUREISSU viikon varoitusajalla Italiaan Monterosaan – no mikä jottei! Sääennusteet lupailivat kunnon puuterifiestaa. Samaa sanoivat myös toteutuneiden lumisateiden määrä juuri ennen saapumista pelipaikoille.

No, valitettavasti eteläisten Alppien kovat tuulet olivat vieneet lumet aivan jonnekin muualle, ja sateiden jälkeen tullut lämmin keli oli tehnyt tepposet niille lumille, jotka olivat puhurin alta säästyneet. Niinpä hiihtelimme kovaa koppuralunta.


PIENELLÄ - ja varsinkin suuremmalla - vaivalla löytyi Monterosan massiivin kokoiselta alueelta pikku pöllyävää ja muuten vain seikkaltavaa.  Kävimme muun muassa laaksossa sijaitsevan majoituksen sijaan nukkumassa vuoristomajassa 3 500 metrin korkeudella.


KAMERA räpsyi ei-niin-pehmeälumisella reissullamme seuraavasti: (Kuvia klikkaamalla näet ne isompana!)

Kevyt varustus kevyelle bootpackille. Allekirjoittanut ja Ari kompuroivat kohti Couloir Stembergiä Passo Salatin yläaseman yllä. Kuvauksen hoiteli Jorma Kivelä.

Kyllä pikku pehmiää löytyy aina - jopa pienelläkin vaivalla. Mikko kurvasi Alagna taustallaan pikku näppärää vauhtikäännöstä.

Rifugio-henkisiä terdejä löytyy Monterosasta pikku traversen takaa muun muassa Alagnan puoleisilta mäiltä pari kappaletta. Mikäs sen mukavampaa kuin lepuutella happokinttuja rauhaisalla terassilla ja ryystää virvokkeita keväisessä auringonpaisteessa – ja jos oikein ramasee, voi yöksikin jäädä kohtuuhintaan, ja jatkaa laskuja aamulla. Kuvassa Rifugio Citta di Vigevano (2871m).

Lähilumet oli koluttu rivakkaan Punavuoren mailla, joten läpsyttely skineillä tai lumikengillä avaa saapasmaassakin hienoja laskuja. Mikko ja Teemu etenevät kohti Passo Chubea.

Ei se viikko pelkkää kovan kyntämistä ollut. Terveisten lähettäjä kurvaa, ja Mikko Pietilä kuvaa.

Monterosan hiihtoalueen toppihissi nousee ”vain” 3 275 metriin, kun taas alueen huiput nousevat 4 500 metriin. Niinpä yläilmoihin halajavat jatkavat nousua lihasvoimin. Mikko ”oikomassa” kohti Rifugio Mantovan vuoristomajaa.

Mantovan maja ja paskahuussi sijaitsevat noin 3 500 metrissä. Majassa myös rytmiryhmämme vietti yön nauttien majan illallisesta, aamupalasta ja ei niin sikeistä unista. Maja sijaitsee siis Piramide Vincentin (4 215m) varjossa, ja nousua majalle jää toppihissin jälkeen noin 250 vertikaalimetriä.

Uinumiset hoidetaan kahdessa kerroksessa, joko oman köörin tahi kuorsaavien lommoposkien seurassa. Tunnelma on joka tapauksessa tiivis.

Aamu aukeni hieman erilaisissa maisemissa kuin kotosalla. Kello on kuvauksen aikaan noin 06:30 ja taustalla auringossa kylpi jo muun muassa Mont Blanc. Kuvauksesta vastasi Mikko Pietilä.

Varhainen aamuherätys 3 500 metrissä mahdollistaa tietenkin reippaille skinnaajille oivan mahdollisuuden iskeä hyvissä ajoin muun muassa 4 550 metriin Punta Gnifettille ihailemaan maisemia ja laskemaan ”pikku verttiä” kylään.

Monterosasta löytyy ja lohkeaa monipuolisesti niin haastavaa, jyrkkää, kuin lunkiakin laskua. Yllä Ari pujottelee alas viettävämpää siivua ja kameraa käskytti Kai Pajarinen.

Laaksoon päätyvät laskut muuttuvat maaliskuussa helposti jalkapatikaksi lumien loppuessa ennen aikojaan. Juipit hikoilivat sukset olalla Valle Salzan laskun jälkeen.

Tällä kertaa ilman läskejä roketti-rolli-suksiakin olisi pärjännyt lumien kovetuttua, mutta kelpasi iltapäivisin pehmiää kevätlunta silti pyssyttää isoilla suksilla – aamupäivän jäiset korput tosin koettelivat hammaspaikkojen kestävyyttä useampaankin otteeseen. Kuva Ari Rosu.

Ylös haikaillessa Punavuorella tulee vastaan useimmiten jäätikköä, joten varustus ja know-how pitänee olla kohdillaan. Terveisten lähettäjältä itseltä jäi ylävuoristomeiningit kokematta – eli Kai Pajarisen nappaamassa kuvassa skinnailua ylös ja taustalla alhaalla Stafalin puoleista hiihtoaluetta.