Mainostoimisto Värikäs Oy
 

Hieno kuvapainotteinen Läskikymppi-kirja on julkaistu

Kirjan sisällysluetteloaukeama.


VAPAALASKUSEURA Läskikymppi on saanut oman historiikkinsa. 158-sivuinen kirja on Matti Möttösen ja Ilkka Uusitalon kokoama teos. Kuvapainotteisen sisällön lisäksi kirjasta löytyy runsaasti myös artikkeleita, joita seuran jäsenet ovat kirjoittaneet eri julkaisuihin.

Samanlaisen mittakaavan kokonaisuutta ei ole tiettävästi yksikään laskuseura Suomessa julkaissut. Kirjaa voi katsella sähköisesti omakustannekirjakauppa Blurp.comissa, vaikka ei olisikaan seuran jäsen. Kirjan voi tilata itselleen samasta linkistä.


NOIN 160-sivuinen kirja kuulostaa aikamoiselta projektilta. Eepoksen on kasannut L10-seuran puuhamies Möttönen, jolle jäi vapaa-aikaa vapaalaskuelokuva Virneen valmistumisen jälkeen. Viime syksynä mies kokosi, suunnitteli ja taittoi kirjan yhdessä Uusitalon kanssa kanssa.
- Kirja on tarkoitettu lähinnä seuralaisten muisteluksi. Kirjasta tuli kuitenkin sen verran ok:n näköinen, että ajattelimme pistää sen yleiseen jakoon, jos joku olisi kiinnostunut.

- Aluksi oli tarkoitus tallentaa vain vuosien saatossa kertyneitä kuvia ja muistoja kuvakirjaksi, mutta sitten ajattelin, että voisihan tekstiäkin olla. Vaikka kamaa on vuodelta 2001 asti, on pääpainopiste digiajassa, eli muutaman viime vuoden ajalla.

1201
Kansi.

1202
Yhdysvalloista kertovan kokonaisuuden aukeama.

1203
Kuvatarina randoilun ihanuudesta.

1205
Aukeama Läskit pehmeän perässä -juttukokonaisuudesta.

1206
Timo Tick stikkailee Ilkka Uusitalon kuvaamassa ja kirjoittamassa tarinassa.


1204
Aukeamataittoa parhaimmillaan.



KIRJAN sivuilla matkustetaan kattavasti eri puolilla maailmaa. Omat osionsa on saanut niin Yhdysvallat, Japani, Intia, eri kohteet Alpeilla sekä Skandinavia. Kirjassa sivutaan myös Virneen vaiheita. Yksi kirjan helmistä on Läskikympin kovakuntoisimmasta randoilijasta, Arno Ahosesta, koostettu kuvatarina skinnaushommista keväisillä Alpeilla.

Kuvissa vilahtaa seuralaisten lisäksi muun muassa Joonas Karhumaa ja Ape Majava.

Möttönen ei pidä projektia hurjan työllistävänä, vaikka se veikin paljon aikaa. Myös Indesign tuli projektin aikana tutuksi.
- Noo, leffan jälkeen kaipailin jotain näperreltävää koneelle. Sain uuden koneen hommatuksi viime syksynä, ja siitä se lähti taas. Tällä kertaa sain potkittua porukkaa sen verran liikkeelle, että kuvia alkoi tulla sähköpostiin. Oli mukava koota ja käsitellä kuvia, pelata tekstin kanssa ja leikkiä taitto-ohjelmalla.


KIRJAN voi siis tilata Blurp.comista. Parhaalla paperilaadulla teos maksaa 56 euroa + muutaman euron postikulut, heikommalla laadulla 39 euroa + postikulut.


Hyvä Alpo!

Hyvä Alpo!

Tuska, ahdistus & ylipaino!

Tuska, ahdistus & ylipaino!

Suorat linkit

Suorat linkit kirjoihin:

Kovakantinen:
http://www.blurb.com/my/book/detail/1902495

Pehmeät kannet:
http://www.blurb.com/my/book/detail/1902936

Linkkien takaa pääsee katselemaan kirjaa

A Coach-brand purse

A Coach-brand purse containing $75, a Social Security card, driver’s license and medical insurance coach factory outlet
coach factory
coach handbags
coach handbags outlet
coach bagscard was reported taken March 17 from a home on the 16300 block of South 66th Avenue. The purse reportedly was last seen on a table near an unknown woman who had been allowed briefly inside the home around 8:30 p.m. March 16coach store outlet
coach factory store
coach outlet
coach outlet online.
Two GPS units, an 18-inch 22-karat gold necklace and $22 were reported taken March 17 from two unlocked vehicles parked in a residential driveway on the 17000 block of South Oketo Avenue.
coach purse
Coach Wallets
Coach 2010
Coach boots
Coach Luggage bags
Coach Classic
Coach Satchel
coach JewelryA 20-year-old Tinley Park man from the 8100 block of Blarney Road was arrested Feb.Coach Shoulder bags
Coach HoBo bags
Coach Totes bags
Coach sunglass
Coach small bags
Coach Business Bags
Coach Leather
Coach Backpacks 26 by Orland Park Police for unlawful possession of cannabis and drug paraphernalia after 35.5 grams of marijuana and a glass smoking pipe were allegedly found in his vehicle during a 7:50 p.m. traffic stop at 151st Street and 82nd Avenue. Coach casual shoes
Coach sandals
Coach scarves
Coach bikini
Coach Claire bags
Coach fabric
2011 New ArrivalPolice said they also placed $400 cash they took from the man into an evidence envelope in preparation for seizure proceedings. coach handbags
coach handbags outlet
coach factory store
coach outlet online
Court hearing information was unavailablecoach purse
Coach Wallets.

Choosing the right shoes which is fit for you is very important.Like a romantic scene, finding the right shoes is similar to choosing your lifetime spouse.christian louboutin outlet
christian louboutin shoes
Red Sole Shoes
christian louboutin saleSo come to our website ,you will get your favourite goods.
Christian Louboutin outlet is dedicated to providing the best and newest Christian Louboutin shoes with high quality at a big discount price. Christian Louboutin shoes is a good trends in the fashion world. The wellknown red outsole and high heels both shaped the distinctive features by Christian Louboutin – the great designerChristian Louboutin Pumps
Christian Louboutin Boots
Christian Louboutin 2011
Christian Louboutin Sandals
Christian Louboutin Sneakers
Christian Louboutin Wedges
Christian Louboutin Platforms
Christian Louboutin Evening
New Christian Louboutin 2012.
Woman with beautiful Christian Louboutin 2011 shoes sale high heels need to set foot on the road to happiness, indeed, in addition to customs million, gorgeous style and amazing costumes, shoes are also an important role in foil seem important today.Spring and summer, it is a golden opportunity to women with a single step brilliance. Red Sole Calf Boots
Red Sole Knee Boots
Red Sole Over Knee Boots
Christian Louboutin Sneakers
Red Sole Ankle Boots
Red Sole Evening Heels
Red Sole Men ShoesHigh heels, women can always set off the graceful posture and graceful curves. High heels, pointed shoes, christian louboutin shoes Red Sole Shoesplatform shoes for a both stylish and beautiful shoes, the charm of women is essential weapons.Don’t miss the Christian Louboutin High Heels coach handbags
coach handbags outlet
coach factory store
coach outlet online .

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista