Eka kerta: Vapaalaskija randosuksilla

Keveästi ylöspäin ja vauhdilla alas. Onnistuukohan randosuksilla?LYNGEN, Pohjois-Norja, 2003. Joukko härmäläisiä laskettelun ystäviä on parkkeerannut huhtikuisena kevätpäivänä autonsa tienpientareelle. Innokkaat hiihtäjät nostelevat auton katolta leveimpiä vapaalasku-suksia mitä markkinoilta löytyy. Auton ovien lukittuessa isännät virittelevät nousukarvat suksiensa pohjiin, ja pikkuhiljaa alkavat trekkerit napsahdella alppimonoihin. Jollain on sentään Diamirit. Reipas tuhannen korkeuserometrin nousu voi alkaa.

Se oli silloin se. Isoja sivakoita painavine side- ja alpine trekker -yhdistelmineen roudattiin torniin kaikin voimin, koska sen aikaisilla randosivakoilla ei voinut luukuttaa sata lasissa alamäkeen. Niin ainakin luultiin.

Viime toukokuussa minulle tuli mahdollisuus lähteä Islantiin. Ideana oli purjehtia mestoille, rantautua kumiveneellä ja skinnailla viikon ajan pari 400-700 -metristä mäkeä päivässä. Onneksi Lyngenin kokemuksia muutaman vuoden vanhempana ja viisaampana (lue: laiskempana) otin selvää, että minkäslaisia tämän päivän randosukset ovat. Ilokseni sivakat olivat leventyneet ja jämäköityneet kautta linjan.

Löysin reissuun itselleni ja kaverilleni K2:n Mt. Bakerit (182 cm, leveys 88 millimetriä vyötäröltä) ja Mt. Baker Superlightit (174 cm, 88 mm). Kotipajalla Bakereihin kiinnitettiin Fritchin Diamir Freeridet ja superlaitteihin porattiin Markerin Duket.

Skinnailuun varattiin vielä Black Diamondin kevyet skinit. Sen kummempaan gramman viilailuun kamojen suhteen ei ryhdytty, sillä tässä oli jo aikaisempiin randoiluihin verrattuna selkeästi kevyempi setti alla.


YLÖSPÄIN meno tuntui selkeästi helpommalta, eivätkä turhat kilot juuri jalkaa painaneet. Kohtalaisen lyhyet sukset noin 180-senttisille laskijoille olivat myös näppärät käsitellä jyrkemmilläkin nousupätkillä. Kääntyminen skiniträkin päässä kävi kätevästi, ja lapinkäännös heilahti kepeästi.



Siteissä oli trekkeripakettiin verrattuna kymmenen kertaa enemmän järkeä tällaiseen touhuun, mutta tuotekehittelyn varaa vielä oli. Molempien, Diamirin ja Duken, nivel jää pari-kolme senttiä päkiän etupuolelle. Keveämpää olisi hiihdellä, jos nivel olisi hieman lähempänä päkiää. Ehkäpä seuraavalla reissulla siteenä on Dynafitin TLT.

Sääolosuhteet sallivat laskemisen joka päivä. Lumi suksien alla vaihteli kovasta koppurasta samettiseen kevätfirniin. Parin laskun yläosassa pääsimme laskemaan myös muutaman sentin pakkaspuuteria.

Sukset toimivat moitteitta sekä lyhyessä että pidemmässä käännöksessä. Yllätykseksemme suksien vauhdinsieto-ominaisuudet olivat erinomaiset luukutellessamme laajoja käännöksiä mukavasti viettävillä kentillä.


LASKIMME viikon aikana myös pari tiukempaa linjaa, joissa käännöksiltä vaadittiin tarkkuutta. Jyrkemmissä ja ahtaammissa kuruissa lyhyemmät ja keveämmät randosukset pääsivät elementtiinsä. Laskeminen ja kääntäminen oli helppoa.

Lyhyet ja nopeasti tehtävät käännökset jyrkällä kontrolloidusti pystyi viemään loppuun sähäkästi ilman hyppyjä tai liioiteltuja ylös-kevennyksiä.





Alemmas vuonolle laskettaessa lumi muuttui melkein joka laskulla pehmeäksi ja jopa upottavaksi sohjoksi. 88-millin vyötärö riitti pitämään Bakerit pinnalla eikä upottavassakaan lumessa ollut mitään vaikeuksia, kunhan vaan vauhtia oli riittävästi.

Puuterilaskut jäivät tällä reissulla sen verran vähiin, että randosuksien ominaisuudet jäivät sen suhteen vielä arvailujen varaan. Veikkaanpa, että kohtalaisen lyhytsäteinen stikkailu on näiden suksien tehtävä syvemmässä puuterissa.


YLLÄTYIN kokemuksesta iloisesti eikä paluuta vanhaan painolastiin ole. Suosittelen, jos testausmahdollisuus tulee eteen.

Eka kerta -juttusarjassa kerrotaan ensikokemuksista laskettelun parissa.

Tweet